keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Puolen vuoden kuulumisia

Kylläpäs on blogin päivitys jäänyt!

Kisat


TOKOAVO3104,00Tampere 6.9.2014SALOKANTO JARI
TOKOAVO2146,00Vantaa 18.5.2014PÖRSTI HANNELE


long story short.
Tuosta tuloksista puuttuukin vielä yksi tulos, AVO0, joka tuli Uudenmaan kennelpiirimestaruuskisoista. Malla teki kyllä hyvää duunia mutta virheistä rokotettiin isolla kädellä pisteitä.

Toi kevään koe meni hyvin, oltiin me 2 viikkoa treenattu pohjia. Tollerien tokomestaruuskisoissa tampereella piipahdettiin huvin ja urheilun vuoksi. Tuomarointi oli kyllä tiukka, mutta Malla teki hyvin ja iloisesti duunia :)  Et ei se ykkönen nyt sillee kaukana ole, tekniikka kun vain saataisiin kuntoon ;)

Treenit

Kesällä tehtiin tokoa ja agsaa.

Tokossa tuntuu edistys olleen tosi laimeaa, en vaan jotenkin pääse yli niistä perus-ongelmista. Ne jäävät jäävät jäävät... Yks ratkaisu tähän voisi olla esm HOTtilaisten koulutuspäivälle osallistuminen tai jollekki pro -kouluttajalle meno. Mut emmää tiijä mitä sitä tekis ja keksis ja mistä lähtis tätä vyyhtä purkamaan.

Agilityssä edistystä on kyllä tapahtunut! kontaktit on aika hyvällä mallilla ja keppejä otettu kans kivasti osaksi rataa. Kisaura ois tarkoitus startatakkin ensi vuonna hallikisoissa! Jos niitä nollia sitte parin vuoden päästä.. ;)

Tokoa me ei hallissa pääsäntöisesti treenata tänäkään talvena budjetti- ja aikataulusyistä. Agsassa käydään viikottain + lauantaisin kontakti/keppi -treenilöiset!

Terveys

Malla sterkattiin 10.10.2014 Keravan animagissa. Sterkki tehtiin tähystyksellä. Kaikki on mennyt tosi hyvin ja treenikieltoa tuli vain viikko, varovaisesti ollaankin otettu jo täällä viikolla agsaa.
Kohtu näytti tähystettynä hyvältä, joten se jätettiin paikoilleen. Vain munasarjat ottivat veks. Hoitajat kehuivat koiraa reippaaksi potilaaksi jota oli saanut silitellä sielunsa kyllyydestä!

Käytännön muutoksethan tulevat esiin vasta aikojen päästä mutta nyt olen huomannut miten koira leikkii enemmän ja itsekseen. Toki "arjen äänenkäyttö" on vähän lisääntynyt ja koiruus muistuttaa öninöillään olemassaolostaan jos ei meinaa päästä sänkyyn nukkumaan tai ruoka-aika on omistajalta unohtunut..




Muuta


Kylläpä aikuisen koiran kanssa elämä on mukavaa! Toki saa nähdä mitä vinkeitä sterkin myötä tulee, mutta merkkejä rauhoittumisesta ei vielä ole näkyvissä. Jonkinlaista järjenkäyttöä kyllä senkin edestä!  Todellakin odotan mielenkiinnolla mitä tuleman pitää ja miten sterkki näkyy esimerkiksi treeneissä. Toivoisin todellakin jonkinlaista tasaisuutta ja pieni keskittymiskyvyn parannus olisi tosi jees! Juuri ennen sterkkiä agitreeneissä neitokoira koetti vähän pomottaa mua (haukkuu, hyppää astumaan jalkaa vasten kun leikki loppuu..) mutta näistä ei ollut viitteitä maanantaina :)

Malla on sopeutunut perhe-elämään hyvin eikä lapsen kanssa ole ollut mitään kahnauksia. Nyt kun tyttö on jo vuoden, on hän saanut jopa kunnian SILITTÄÄ :D Eilen jopa kiipesi samaan petiin Mallan kanssa ja hetken köllivät ennenkuin koira väisti.

nojoo, lyhyestä virsi kaunis, eikse niin me?
Kiinnostaisko jotain satunnaista blogiin eksynyttä lukijaa tietää jotain erikoisempaa meidän arjesta? :)

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Hyvää pääsiäistä!

Perjantaina käytiin Caritan luona moikkaamassa tämän lauman uusia jäseniä, Metkan tytärtä Kazia ja Kenna-labukkaa.
Malla & Kazi (7kk)

Kenna

Samalla reissulla suuntasimme Nuuksioon ja seikkailtiin muutama tunti :) Malla pääsi siten myös pulahtamaan, kun sattui niin houkutteleva laituripaikka.





Taipparitreenit ovat menneet hyvin. Hieman on ollut tekemistä kierrosmasiinan kanssa, etenkin kun viimeksi oli hakuruututreeniä. Mutta kiekat saatiin hyvin haltuun ja damit palautui ruudusta nätisti KÄTEEN ;) Kouluttajat ovat kyllä olleet ihan positiivisesti suhtautuneet meidän 'duuniin' ja antavat elätellä toiveita siitä että taipparit menis läpi. Ensi kerralla onkin se kanijälki - saa nähdä mitä siellä tapahtuu. Puput on mallan mielestä olleet vähän outoja ;o

Täsäpä tämmönen pikakelaus kuulumisista - ihanaa pääsiäistä! Kelit ovat hellineet :)




keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Kevät toi, kevät oi...

Edellinen postaus syksyltä sisälsi toivoa ahkerasta bloggailusta mutta sinne jäi ne haaveet. Syksy toikin tullessaan vallan niin paljon kaikkea ettei meinannu perässä pysyä!

Mallahan nimittäin ajoitti itselleen JUOKSUT himppasen etuajassa ja tämähän sitten tiesi ASTUTUSTA. 
Maltsin sulhoksi oli valikoitunut valloittava Papu ja "Slow" pentue syntyi 12.12.2013 Nitric -kenneliin! Neljä urosta ja kaksi narttua. :)

Kuva täältä: http://ozzybean.blogspot.fi/ (en ole ihan varma kuka tämän on ottanut :D )








Malla hoiti mutsin uransa kunniakkaasti ja kotiutui tammikuun lopulla. Siitä alkoikin oikeastaan karvan pudottelu ja fyysisen kunnon takaisin rakentaminen joka alkaa olemaan nyt siinä pisteessä että voimme aloittaa treenailut. Kesälle on asetettu melko reippaasti erilaisia tavotteita mikä tietää KISOJA :)

Tokossa ois tarkoitus korkata AVO, rallyssa ALO ja agsassa Medi ykköset.
Eilen aloitimme myös UMN:n taipparikurssilla, eli tämän kesän tavoitteena on myös saada NOU1 ! Kaikki nämä tavoitteet kyllä vaatinee hurjasti treeniä mutta aikaa tuntuu tulevan päivään enemmän kun valoa riittää myöhemmälle ja allekirjoittanut viettää "mammaillen" vielä tämän kesän. Eli josko oesi tuota aikaaki vähä treenailla!

tiistai 17. syyskuuta 2013

Syysterveiset!

Hui, olen tässä taivastellut aikani mitenkä pitkä aika on edellisestä blogipostauksesta.
Malla on ehtinyt puuhata tässä ajassa vaikka mitä, eli onneksi hiljaiselo ei ole välittynyt käytäntöön asti, vaikka tosiaan blogia ei nyt ole päiviteltykkään.



Edellisen toko-koe postauksen jälkeen ollaan käyty paristikkin kokeissa pyörähtämässä, mutta kotiintuomisina on ollut "vain" ALO2 tulos. Vaikka pistesaldo on jäänyt vähän vajaaksi 1 tuloksesta, on tekeminen ollu hyvää ja motivaatio kohdallaan. Ja koska mä nyt uskon että me Mallan kanssa osataan oikeasti toi alokasluokka (kun me ollaan menty kokeisiin tekemään noin hyviä pisteitä miltei treenaamatta saatikka keskittymättä niihin haastaviin asioihin mihin pitäisi) niin tavoitteena on korkata talven aikana AVO jossain hallikisoissa.

Agilityssä ollaan treenattu koko kesä allekirjoittaneen haasteista huolimatta :) Ollaan tosiaan keskitytty esteosaamiseen ja nyt koiralla on joku käry 2on2off -kontakteista ja kepitkin menee aika kivasti treenimääriin nähden. Tästä jatketaan ja mahdollisesti kisataan agilityssäkin ens talvena. Siihen vaikuttaa nyt moni juttu, eikä vähäisimpänä tietenkään meikäläisen kehittyminen ja treenin tarve mitä tulee ohjauksiin. Siksipä varmaankin blogin puolella on ollut hiljaisempaa, kun olen voinut vapaa-aikaani käyttää treenailuun ja ihan kivasti sitä onnistui löytämään itsensä tuolta agsakentiltä aamupäivän aikaan!

Syksy on tuonut mukanaan paljon.

Malla täytti 3 vuotta! Ja muuttui taas heti vähän aikuisemmaksi, alkoi harrastaa auringossa makoilua terassilla! Turkki on alkanut myös kasvamaan ja tässä ois vähän suunnitteilla mahdolllisesti tehdä joku näyttelyrundikin talven mittaan.



Elämänmeno vähän muuttui kun emäntä jäi kotiin. Alkuun tämä meinasi aiheuttaa pienessä koirassa ahdistusta, kun on joutunutkin sitten jäämään yksin kotiin, mutta Malla vaikuttaa tottuneen tähänkin muutokseen eikä tuhoja ole tullut kakkapussirullaa kummempaa.

Syksy toi tullessaan myös pienen 2-jalkaisen lisäyksen laumaamme ja tässäpä on ollutkin ihmettelyä.  Malla tuntuu hyväksyneen pikkuihmisen osaksi laumaa (joka saa myös tervetulotoivotukset kun tullaan vaikka kauppareissulta kotiin) ja kärsii vain hieman mustasukkaisuudesta - vieraita on käynyt aika paljon eikä prinsessa saakkaan valtaosaa huomiosta! Mutta mitään negatiivista käytöstä ei ole toistaiseksi pienintä kohtaan osoittanut. Päinvastoin! Saa nähdä kuinka pulassa ollaan kun pienempi termiitti lähtee liikekannalle. Sitten näitä touhu-Iitoja onkin 2! Pikku tyyppi on ollut mukana jo treeneissäkin. Tämä on vähän aiheuttanut keskittymisongelmia koko koirakolle mutta häiriöstä on selvitty. Eiköhän me siitä aikanaan saada varsin hyvä kepo, jahka alkaa tennispallo pysyä kädessä :D



Koetan vähän petrata blogin päivittelyn kanssa.. mutta jos meistä ei kuulu niin oikein mukavaa syksyä kaikille! Rämpikää ojissa ja lutakoissa ja nauttikaa syksyn väreistä. Lämpimät villasukatkin voi taas kaivaa kaapista :)

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Kesää ja lomatunnelmia!

Mallan kesä on kulunut niin puuhastellessa kuin myös reissatessa Suomea ristiin rastiin reissatessa.

Aloitimme tosiaan rallytoko -kurssin jota ei valitettavasti päästy suorittamaan kuin ihan kaks kertaa (viidestä!) mutta tarkoitus olisi tuota lajia jatkaa jahka saadaan reeniryhmä perustettua. Laji teki meidän yhteistyölle hyvää ja rentouttaa mua ohjaajana tosi paljon, eri tavoin kuin muut lajit mitä ollaan harrastettu! Loppukuusta olisi tarkoitus vähän treenailla ja kisojakin katsottiin vielä tälle syksylle.. :)

Agilityäkin ollaan treenailtu. Nyt etenkin keskitytään yksittäiseen esteosaamiseen. Kontaktit toi osaa kyllä, mutta kun ei malta niin ei malta.. selkeesti se, että joku muu palkkaa stopeista kuin mä, auttaa jonkin verran, mutta jos mä juoksen yhtään ohi niin lähtee mun liikkeeseen vielä mukaan. Mutta sitä nyt sitten 'siedätetään pois' ja ehdollistetaan ja vahvistetaan pysähtymistä entisestään!

Tokossa ollaan käyty treenailemassa mutta tahti on kyllä viime kesään nähden aika laiskaa. Mut elämässä pitää olla välillä jotain muutakin ja on ollut kiva huomata ihan kohtuullinen motivaatio mitä tuo treeneissä sitten osoittaa :) Mallasta on mukava tehdä ja puuhata! Avo-liikkeiden aktiiviseen treenaukseen ei ole tuntunut mulla olleen nyt rahkeita, joten jätän ne suosiolla talven asiaksi. Katsotaan miten tiukkaan pakettiin ne sitten saadaan, koska esm kaukojen kanssa noi piskin 'levottomat jalat' on vähän ongelma. "Kotona osataan" mutta kun mä en osaa näemmä siirtää näitä juttuja nyt esm sinne treenikselle. Pitäis olla reippaampi ja raahailla jotain kotitreenin elementtejä kentälle tai jotain muuta sellaista.. eli vaihteeksi emännän viitseliäisyydestä kiinni! Metallinoutoa, etenkin kapulaan tarttumista olen nyt koettanut viimeksi vahvistella naksuttimen kanssa.

mutta nyt Lomaosuuteen, käytiin kesäkuun alkuun (eli kohta kuukausi sitten ollaan kotiuduttukin reissusta, huh huh!) kaksi viikkoa reissaamassa. Pienehköön mutta tilavaan & taloudelliseen retkeilyautoomme kertyi koko reissulta n. 3700km joista muutamia satoja kilsoja lukuunottamatta Malla matkusti minun kanssani! Heh, olisikohan tuota tohtinut uskoa koirasta joka pentuna teki kaikki mahdolliset tarpeet reilu 10km ajomatkalla kohti pentutreenejä ja niistä kotiin... ;)

Lomareissuun mahtui koirakavereita :) Isännän 'syntymäpitäjässä' oli suomenajokoiran & bretonin risteytys pitämässä tahtia yllä, emännän kotipitäjässä oli seitsemän vilkasta koiranpentua, Rovaniemellä Mallalla oli kaksikin kultsuisäntää; 5v Bali ja 10vko ikäinen Sulo! Valitettavasti suurin osa kuvista mitä tuolla reissun ekalla viikolla otin, meni jotenkin sekaisin tuolla kännykässä joten eipä mulla ole tähän hirveästi kuvitusta antaa.  Täytyy kyllä sanoa että ekan viikon aikana oltiin aika monessa paikassa ja Malla on kyllä nykyään aika helppo hessu reissukaverina. Loppupeleissä helpottaa paljon kun koira on kuuliainen ja tottelee eikä esm karkaile tai ole muuten hankala tapaus. Malla on toki vilkas ja suhtautuu kiihkeästi uusiin ihmisiin/tilanteisiin mutta kun tämän vain osaa ottaa huomioon niin mihinkään ongelmiin on varsinaisesti hankala joutua!

Kesäloman toka viikko meni pääosin Lapin maisemissa. Isäntä haettiin reilun viikon kestäneeltä vaellusreissulta kyytiin ja sitten suunnattiin Norjaan katsomaan jäämerta! Norjan puolella oli myös yksi yöpyminen teltassa. Nyt oli oikeastaan ensimmäinen kerta kun majoittauduttiin myös leirintäalueella.



Lapissa eka yö vietettiin Tunturikylä Muotkan Ruoktussa jossa oli kyllä selvät sävelet koiran majoittumiselle mökissä mutta mitään lisähintaa tai rajoituksia siitä ei koitunut. Mökin vuorokausihintakin oli kohtuullinen ja omistaja Hans ihan mieletön henkilö. Suosittelen ehdottomasti poikkeamaan siellä, jos ei yöpymässä niin ainakin poronkäristyksellä (taatusti joka sentin arvoinen annos!) ja kuuntelemassa huikeita juttuja aidolta poromieheltä.

Muotkalta tosiaan jatkettiin sitten Norjaan. Norjan matkailussa ei muuta erikoishuomioitavaa. Koiralla piti olla tunnistusmerkinnät + passi matkaan josta näkyy voimassa olevat rokotukset mutta suoraan Norjaan mentäessä ja tultaessa ei tarvitse esm ekinokokkoosi-käsittelyistä välittää.




Norjassa yövyttiin yksi yö teltassa. Isännältä repesi makuupussi ja untuvaa oli joka paikka täynnä. Aurinko porotti kirkkaana taivaalla keskellä yötä ja omat olot kävi hetkellisesti varsin tuskallisena joten kauhean hyvin en voi kehua yön menneen. Käytännössä ajeltiin jäämeren tuntumassa E9 -tietä ja sieltä sitten Nuorgamin kautta takas Suomeen.









Majoittuminen Suomen puolella oli Lomakylä Inarissa joka oli myös lemmikkiystävällinen paikka, jota emme taaskaan voi muuta kuin suositella! Valitsimme aika askeettisen majoitusvaihtoehdon mutta se täytti tarpeemme just eikä melkein, kun ei me kaivattu kuin lämmintä suihkua ja tiedettiin että seuraavassa paikkaa päästään sitten taas saunomaankin. Info-pisteeltä olisi tarvittaessa saanut koirankakkapusseja sekä vinkit lenkkimaastoihin, eikä taaskaan ollut puhetta mistään lemmikki-lisämaksuista :)

Inarijärvellä oli aika kova tuuli ja kova 'merenkäynti' joten sen rannoilla ei tullut viihdyttyä, mutta käytiin tekemässä lenkki Pielpajärven erämaakirkolla. Suositellaan pistäytymään ja vinkataan että vessapaperi ja hyvät tukevat kengät mukaan! Polku oli tosi kivikkoista ja kolmesta vessasta vain yhdessä sattui olemaan rulla vessapaperia :D

Inarista lähdettyämme poikettiin huiputtamassa Kiilopää. Melkoinen kokemus koiran kanssa.. etenkin kun koiran mentaliteetti portaissa nousuun on luokkaa "jokainen porras on uusi mahdollisuus" ja melkein koko nousu kiilopäälle oli lankkuportaita :D Isäntä paineli koiran kanssa aika vauhtia ylös siinä missä itse paarustin jaksamiseni mukaan perässä. Mutta niin me se vain tehtiin ja 2km nousu ja lasku tuli suoritettua ihan kunnialla! Ihan huikeat maisemat siellä! Ja hyvä ruoka oli myös, kun keittolounas käytiin pistelemässä napaan huiputuksen jälkeen.






Loppureissu (3 päivää) lorvittiin taas sukulaisten huomassa. Malla oli jäädä Antsan mummolaan asumaan, ei ois millään halunnut lähteä kun sieltä sai niin hyvin kaikkia herkkuja samalla kun mummo puuhaili keittiössä tehden milloin mitäkin.. :)

Mutta niinhän se on että reissussa käydään sitä varten että on taas mukava olla pitemmät pätkät kotona - niin totta! Home sweet home! :)