tiistai 17. syyskuuta 2013

Syysterveiset!

Hui, olen tässä taivastellut aikani mitenkä pitkä aika on edellisestä blogipostauksesta.
Malla on ehtinyt puuhata tässä ajassa vaikka mitä, eli onneksi hiljaiselo ei ole välittynyt käytäntöön asti, vaikka tosiaan blogia ei nyt ole päiviteltykkään.



Edellisen toko-koe postauksen jälkeen ollaan käyty paristikkin kokeissa pyörähtämässä, mutta kotiintuomisina on ollut "vain" ALO2 tulos. Vaikka pistesaldo on jäänyt vähän vajaaksi 1 tuloksesta, on tekeminen ollu hyvää ja motivaatio kohdallaan. Ja koska mä nyt uskon että me Mallan kanssa osataan oikeasti toi alokasluokka (kun me ollaan menty kokeisiin tekemään noin hyviä pisteitä miltei treenaamatta saatikka keskittymättä niihin haastaviin asioihin mihin pitäisi) niin tavoitteena on korkata talven aikana AVO jossain hallikisoissa.

Agilityssä ollaan treenattu koko kesä allekirjoittaneen haasteista huolimatta :) Ollaan tosiaan keskitytty esteosaamiseen ja nyt koiralla on joku käry 2on2off -kontakteista ja kepitkin menee aika kivasti treenimääriin nähden. Tästä jatketaan ja mahdollisesti kisataan agilityssäkin ens talvena. Siihen vaikuttaa nyt moni juttu, eikä vähäisimpänä tietenkään meikäläisen kehittyminen ja treenin tarve mitä tulee ohjauksiin. Siksipä varmaankin blogin puolella on ollut hiljaisempaa, kun olen voinut vapaa-aikaani käyttää treenailuun ja ihan kivasti sitä onnistui löytämään itsensä tuolta agsakentiltä aamupäivän aikaan!

Syksy on tuonut mukanaan paljon.

Malla täytti 3 vuotta! Ja muuttui taas heti vähän aikuisemmaksi, alkoi harrastaa auringossa makoilua terassilla! Turkki on alkanut myös kasvamaan ja tässä ois vähän suunnitteilla mahdolllisesti tehdä joku näyttelyrundikin talven mittaan.



Elämänmeno vähän muuttui kun emäntä jäi kotiin. Alkuun tämä meinasi aiheuttaa pienessä koirassa ahdistusta, kun on joutunutkin sitten jäämään yksin kotiin, mutta Malla vaikuttaa tottuneen tähänkin muutokseen eikä tuhoja ole tullut kakkapussirullaa kummempaa.

Syksy toi tullessaan myös pienen 2-jalkaisen lisäyksen laumaamme ja tässäpä on ollutkin ihmettelyä.  Malla tuntuu hyväksyneen pikkuihmisen osaksi laumaa (joka saa myös tervetulotoivotukset kun tullaan vaikka kauppareissulta kotiin) ja kärsii vain hieman mustasukkaisuudesta - vieraita on käynyt aika paljon eikä prinsessa saakkaan valtaosaa huomiosta! Mutta mitään negatiivista käytöstä ei ole toistaiseksi pienintä kohtaan osoittanut. Päinvastoin! Saa nähdä kuinka pulassa ollaan kun pienempi termiitti lähtee liikekannalle. Sitten näitä touhu-Iitoja onkin 2! Pikku tyyppi on ollut mukana jo treeneissäkin. Tämä on vähän aiheuttanut keskittymisongelmia koko koirakolle mutta häiriöstä on selvitty. Eiköhän me siitä aikanaan saada varsin hyvä kepo, jahka alkaa tennispallo pysyä kädessä :D



Koetan vähän petrata blogin päivittelyn kanssa.. mutta jos meistä ei kuulu niin oikein mukavaa syksyä kaikille! Rämpikää ojissa ja lutakoissa ja nauttikaa syksyn väreistä. Lämpimät villasukatkin voi taas kaivaa kaapista :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti