maanantai 8. heinäkuuta 2013

Kesää ja lomatunnelmia!

Mallan kesä on kulunut niin puuhastellessa kuin myös reissatessa Suomea ristiin rastiin reissatessa.

Aloitimme tosiaan rallytoko -kurssin jota ei valitettavasti päästy suorittamaan kuin ihan kaks kertaa (viidestä!) mutta tarkoitus olisi tuota lajia jatkaa jahka saadaan reeniryhmä perustettua. Laji teki meidän yhteistyölle hyvää ja rentouttaa mua ohjaajana tosi paljon, eri tavoin kuin muut lajit mitä ollaan harrastettu! Loppukuusta olisi tarkoitus vähän treenailla ja kisojakin katsottiin vielä tälle syksylle.. :)

Agilityäkin ollaan treenailtu. Nyt etenkin keskitytään yksittäiseen esteosaamiseen. Kontaktit toi osaa kyllä, mutta kun ei malta niin ei malta.. selkeesti se, että joku muu palkkaa stopeista kuin mä, auttaa jonkin verran, mutta jos mä juoksen yhtään ohi niin lähtee mun liikkeeseen vielä mukaan. Mutta sitä nyt sitten 'siedätetään pois' ja ehdollistetaan ja vahvistetaan pysähtymistä entisestään!

Tokossa ollaan käyty treenailemassa mutta tahti on kyllä viime kesään nähden aika laiskaa. Mut elämässä pitää olla välillä jotain muutakin ja on ollut kiva huomata ihan kohtuullinen motivaatio mitä tuo treeneissä sitten osoittaa :) Mallasta on mukava tehdä ja puuhata! Avo-liikkeiden aktiiviseen treenaukseen ei ole tuntunut mulla olleen nyt rahkeita, joten jätän ne suosiolla talven asiaksi. Katsotaan miten tiukkaan pakettiin ne sitten saadaan, koska esm kaukojen kanssa noi piskin 'levottomat jalat' on vähän ongelma. "Kotona osataan" mutta kun mä en osaa näemmä siirtää näitä juttuja nyt esm sinne treenikselle. Pitäis olla reippaampi ja raahailla jotain kotitreenin elementtejä kentälle tai jotain muuta sellaista.. eli vaihteeksi emännän viitseliäisyydestä kiinni! Metallinoutoa, etenkin kapulaan tarttumista olen nyt koettanut viimeksi vahvistella naksuttimen kanssa.

mutta nyt Lomaosuuteen, käytiin kesäkuun alkuun (eli kohta kuukausi sitten ollaan kotiuduttukin reissusta, huh huh!) kaksi viikkoa reissaamassa. Pienehköön mutta tilavaan & taloudelliseen retkeilyautoomme kertyi koko reissulta n. 3700km joista muutamia satoja kilsoja lukuunottamatta Malla matkusti minun kanssani! Heh, olisikohan tuota tohtinut uskoa koirasta joka pentuna teki kaikki mahdolliset tarpeet reilu 10km ajomatkalla kohti pentutreenejä ja niistä kotiin... ;)

Lomareissuun mahtui koirakavereita :) Isännän 'syntymäpitäjässä' oli suomenajokoiran & bretonin risteytys pitämässä tahtia yllä, emännän kotipitäjässä oli seitsemän vilkasta koiranpentua, Rovaniemellä Mallalla oli kaksikin kultsuisäntää; 5v Bali ja 10vko ikäinen Sulo! Valitettavasti suurin osa kuvista mitä tuolla reissun ekalla viikolla otin, meni jotenkin sekaisin tuolla kännykässä joten eipä mulla ole tähän hirveästi kuvitusta antaa.  Täytyy kyllä sanoa että ekan viikon aikana oltiin aika monessa paikassa ja Malla on kyllä nykyään aika helppo hessu reissukaverina. Loppupeleissä helpottaa paljon kun koira on kuuliainen ja tottelee eikä esm karkaile tai ole muuten hankala tapaus. Malla on toki vilkas ja suhtautuu kiihkeästi uusiin ihmisiin/tilanteisiin mutta kun tämän vain osaa ottaa huomioon niin mihinkään ongelmiin on varsinaisesti hankala joutua!

Kesäloman toka viikko meni pääosin Lapin maisemissa. Isäntä haettiin reilun viikon kestäneeltä vaellusreissulta kyytiin ja sitten suunnattiin Norjaan katsomaan jäämerta! Norjan puolella oli myös yksi yöpyminen teltassa. Nyt oli oikeastaan ensimmäinen kerta kun majoittauduttiin myös leirintäalueella.



Lapissa eka yö vietettiin Tunturikylä Muotkan Ruoktussa jossa oli kyllä selvät sävelet koiran majoittumiselle mökissä mutta mitään lisähintaa tai rajoituksia siitä ei koitunut. Mökin vuorokausihintakin oli kohtuullinen ja omistaja Hans ihan mieletön henkilö. Suosittelen ehdottomasti poikkeamaan siellä, jos ei yöpymässä niin ainakin poronkäristyksellä (taatusti joka sentin arvoinen annos!) ja kuuntelemassa huikeita juttuja aidolta poromieheltä.

Muotkalta tosiaan jatkettiin sitten Norjaan. Norjan matkailussa ei muuta erikoishuomioitavaa. Koiralla piti olla tunnistusmerkinnät + passi matkaan josta näkyy voimassa olevat rokotukset mutta suoraan Norjaan mentäessä ja tultaessa ei tarvitse esm ekinokokkoosi-käsittelyistä välittää.




Norjassa yövyttiin yksi yö teltassa. Isännältä repesi makuupussi ja untuvaa oli joka paikka täynnä. Aurinko porotti kirkkaana taivaalla keskellä yötä ja omat olot kävi hetkellisesti varsin tuskallisena joten kauhean hyvin en voi kehua yön menneen. Käytännössä ajeltiin jäämeren tuntumassa E9 -tietä ja sieltä sitten Nuorgamin kautta takas Suomeen.









Majoittuminen Suomen puolella oli Lomakylä Inarissa joka oli myös lemmikkiystävällinen paikka, jota emme taaskaan voi muuta kuin suositella! Valitsimme aika askeettisen majoitusvaihtoehdon mutta se täytti tarpeemme just eikä melkein, kun ei me kaivattu kuin lämmintä suihkua ja tiedettiin että seuraavassa paikkaa päästään sitten taas saunomaankin. Info-pisteeltä olisi tarvittaessa saanut koirankakkapusseja sekä vinkit lenkkimaastoihin, eikä taaskaan ollut puhetta mistään lemmikki-lisämaksuista :)

Inarijärvellä oli aika kova tuuli ja kova 'merenkäynti' joten sen rannoilla ei tullut viihdyttyä, mutta käytiin tekemässä lenkki Pielpajärven erämaakirkolla. Suositellaan pistäytymään ja vinkataan että vessapaperi ja hyvät tukevat kengät mukaan! Polku oli tosi kivikkoista ja kolmesta vessasta vain yhdessä sattui olemaan rulla vessapaperia :D

Inarista lähdettyämme poikettiin huiputtamassa Kiilopää. Melkoinen kokemus koiran kanssa.. etenkin kun koiran mentaliteetti portaissa nousuun on luokkaa "jokainen porras on uusi mahdollisuus" ja melkein koko nousu kiilopäälle oli lankkuportaita :D Isäntä paineli koiran kanssa aika vauhtia ylös siinä missä itse paarustin jaksamiseni mukaan perässä. Mutta niin me se vain tehtiin ja 2km nousu ja lasku tuli suoritettua ihan kunnialla! Ihan huikeat maisemat siellä! Ja hyvä ruoka oli myös, kun keittolounas käytiin pistelemässä napaan huiputuksen jälkeen.






Loppureissu (3 päivää) lorvittiin taas sukulaisten huomassa. Malla oli jäädä Antsan mummolaan asumaan, ei ois millään halunnut lähteä kun sieltä sai niin hyvin kaikkia herkkuja samalla kun mummo puuhaili keittiössä tehden milloin mitäkin.. :)

Mutta niinhän se on että reissussa käydään sitä varten että on taas mukava olla pitemmät pätkät kotona - niin totta! Home sweet home! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti