Meillä on ollut aina tiedossa, että jossain vaiheessa haluamme elämäämme sulostuttamaan karvaisen nelijalkaisen, joka melko pian täsmentyi koiraksi. Oikeastaan Antsa ei esimerkiksi kissaa, vuohta tai lehmää edes harkinnut..
Sen jälkeen kun yhteiselo lähti sujumaan kahdestaan, koti sijaitsi rauhallisella paikalla Sipoossa ja kummankin elämäntilanne oli sellainen, jotta koiralle olisi aikaa, oli mahdollista suostutella Antsaa harkitsemaan ajatusta koiran hankkimisesta. Kuumehan on jyllännyt minussa jo vuosikaudet! (Tätä lopullista päätöstä taisi hieman nopeuttaa Antin serkun koiran pentu, joka oli mukana Haapavedellä kesäjuhlissa. Ovelaa!)
Rotua pohdititiin pitkään ja hartaasti. Toisaalta pieni koira tuntui sopivalta juurikin kokonsa takia, meidän asunto kun on suhteellisen pikkuinen, mutta sopiva kahdelle aikuiselle. Antsa taas halusi ison koiran, tai edes koiran kokoisen koiran. Lisäksi koiran piti olla suht taipuvainen koulutukselle ja mitä iloisempi ja reippaampi rotu - sen parempi. Meillä on molemmilla aika pitkältä ajalta kokemusta koirista, kun niitä on elämässä aina ollut, mutta esimerkiksi koulutusjutut ovat enemmän "TV:stä tuttuja" juttuja, kuin mitä elävässä elämässä saatuja kokemuksia.
Eräänä iltana sain messengerissä Antsalta linkin, jossa oli kuva Tollerista ja perään kysymyksen "Miten ois tämmönen?" Tämä aloitti tiedon etsinnän netin blogeista, keskustelufoorumeista, rotujärjestöistä yms. ja tulihan koiria bongailtua milloin mistäkin. Mitä enemmän rotuun tutustui ja siitä sai lisätietoa, sitä 'omimmalta' se alkoi tuntumaan. Sitten alkoikin sopivan kasvattajan ja pennun etsintä.
Kauaa ei tarvinnut etsiä, kun
tollerit.fi sivuston pentuvälitykseen ilmestyi tieto astutuksesta ja syntyvästä pentueesta ei-Ylitorniossa-asti. Molempien vanhempien tiedot näyttivät olleen kunnossa (kestivät minun sekä isoveljeni syynit jalostustietojärjestelmässä) ja luovutusaikakin sopivasti kesäloman loppuun, jolloin voisi hyvin olla vapaalla. Pentujen arvioitu syntymäaikakin sattui Perjantai 13. päivä, joten kovan onnen ihmisenä tämä vaikutti tosi lupaavalta!
Koska ko. kasvattajan kanssa ei mennyt ihan "nappiin" niin en mainitse kasvattajan nimeä, mutta sen verran kerron että kyseessä on suomalainen tollerikasvattaja eikä puhuta parin pentueen vuosivauhtia työskentelevästä kasvatustoiminnasta. Tämä kokemus on täysin omakohtainen enkä ole kuullu että ko. kasvattajalla olisi ollut tällaisia meidän kaltaisia tapauksia aiemmin. Tosin enhän minä tiedä mistään mitään!
Mutta asiaan: tosiaan soittelin sitten kasvattajalle ja esittelin vähän itseäni ja kerroin tästä kiinnostuksesta tulevaa pentuetta kohtaan. Tässä vaiheessa meillä oli haaveena saada narttu. Kasvattaja varsin lyhyehkön puhelun päätteeksi pyysi ottamaan yhteyttä viikonlopun jälkeen, jolloin pentueen oli laskettu syntyvän - osaisi sen jälkeen kertoa pentueesta luonnollisesti lisää.
No niinhän siinä sitten kävi, että pentueessa oli vain 1 ainoa narttupentu, ja senkin isäkoiran omistaja oli halunnut varata itselleen. Jotenka ko. pentueesta ei sitten pentua saatu. Mutta kasvattajalla oli 1 toinen narttu kotia vailla, tätä hän oli harkinnut sijoitukseen. Noh, otin ko. nartun vanhemmat ja sukutiedot syyniin ja tykkäsin tästäkin yhdistelmästä. Isäkoira oli varsin hieno ilmestys ainakin kuvissa.
Viikkoa myöhemmin, oman lomareissun takia, oli sovittu että käydään katsomassa pentua kasvattajan luona. Matkaan meni varmaan puolitoistatuntia, ja sinnekin päästiin myöhässä kun VR takkuili ja Antti ei ollut päästä Helsingistä Tikkurilaan, jossa siis odotin. Perille kuitenkin päästiin ja ulko-ovesta sisään astuttuamme saimme kuulla että ko. narttu oli mennyt jo jonnekin muualle. Jaloissa pyöri muutama muu pentu, joista yksi oli samasta pentueesta oleva uros ja sitten oli pari nuorempaa narttupentua. Meille sitten tarjottiin tätä urosta, sijoitukseen niinikään! Olihan se - nätti pentu ja söpö kuin mikä, luonne oli hieman sulkeutuneempi. Tuli iloisesti tervehtimään ja sitten vetäytyi leikkimään itsekseen tai muiden pentujen kanssa. Ei siis ihan sitä mitä odotin, pentukuume oli kuitenkin kova ja mielessä kummitteli urosten "mahdollisesti vaikea murrosikä". Sovittiin sitten, että nukutaan yön yli ja fiilistellään asiaa.
Päätettiin sitten, pienin epäilyin, että "joo, otetaan vaa se uros" .. sovittiin haku viikkoa myöhemmäksi ja tuota päivää odotettiin kuin kuuta nousevaa. Yhdet häätkin kävin juhlimassa välissä, itseasiassa päivää ennen kotiuduin Haapavedeltä. Häissä esittelin Antsan sukulaisille kuvia "Innosta" (eli oltiin funtsittu nimeksi Intoa) ja olin aivan fiiliksissä. Tosiaan päivää ennen hakureissua sitten soittelin kasvattajalle vielä, kyselin jotain juttuja koskien sijoitussopparia ja virallista nimeä yms. Hämmästys oli suuri, kun kasvattaja mainitsi
aivan toisen pentueen nartun nimen...
Jotta homma ei menisi yhtään hämmentävämmäksi, niin tämä ei tosiaan jäänyt tähän! Tuon nimitiedon jälkeen soitin Antille, joka kävi tsekkaamassa pentueen tiedot netistä kasvattajan sivuilta.Sitten jonkin aikaa puhelimitse keskusteltuamme (minä tosiaan istuin autossa matkalla Haapavedeltä kotiin ja Antsa istui kotona) todettiin että "narttukoira on ihan jees" ja taas oli tosiaan kyse sijoituspennusta. ko. koira oli kuitenkin NÄHTY sillä aikaisemmalla kerralla, ja nartut olivatkin tosi paljon sosiaalisempia kuin se uros. Taisin soitella siinä kasvattajallekin vielä jotain ja äitille ja isoveljelle tietenkin myös.. isosiskollekin taisi viestiä lähteä. "Meidän pojalta lähti munat, meille tuleekin tyttö!" Siinäpä sitten mietiskelin loppuautomatkan koiralle nimeä..
Lopulta koitti se
pennunhakupäivä. Mulla oli töitä ja meninkin ihan normaalisti töihin ja odottelin kuumeisesti sen päättymistä. Onneksi työpäivät menee nopeasti, tai ainakin se työpäivä meni.. iltapäivään asti. Viimeiset tunnit oikein
matelivat eteenpäin. Viimeinen tunti oli yhtä juhlaa. Valitettavasti itku pitkästä ilosta, sillä n. 15.30, kun työaikaa oli n. puoli tuntia jäljellä, sain tekstiviestin kasvattajalta, joka meni suunnilleen näin "pennut riekkuivat pihalla..kiipesi pentuaidan yli..loukkasi jalkansa" ja ainoa lisätieto
mitä tuosta tilanteesta sain sen jälkeen (tekstiviestein ja puheluin kun perään kyselin) oli, että ei varaa jalalle ollenkaan. Noh, kasvattaja kuitenkin varmisteli jos tullaan hakemaan pentu parin päivän kuluttua, jos eläinlääkäri ei jalassa mitään vikaa totea. Sovittiin näin.
Parin päivän kuluttua, kun eläinlääkäri oli käymässä ja itseasiassa oltiin jo ajamassa (töiden jälkeen taasen) koiranpentua hakemaan, soittelin kasvattajalle kun asiasta ei mitään kuulunut. (Oli puhe, että soittaa kun eläinlääkäri on pennun tsekannut)...sain soitella varmaan n. 20minuutin ajan, ja koko aika tuuttasi varattua. Sen jälkeen sain soiton, jossa kasvattaja totesi vain että "Eläinlääkäri ei voinut jalasta sanoa mitään ilman röntgenkuvia, eli unohdetaan koko juttu" ja minä vastasin jotakin tyyliin "Okei. Asia selvä." Menin
täysin lukkoon...Menin hämilleni kohdasta "unohdetaan koko juttu"..
Alkujärkytyksestä selvittyäni soittelin sitten vielä kasvattajalle ja kyselin että mikä se tilanne on.Sanoin, että mikäli kyseessä ei olisi mitään vakavaa, me voitaisiin pentu kyllä ottaa meille ja hoitaa kuntoon. Mikäli olisi jotain leikkausta vaativaa.. noh.. sitten oltaisiin voitu keskustella asiasta uudestaan. Tavallaan päätin, että tämä pentu me nyt halutaan ja otetaan, jos vain mahdollista. Mihinkään toiseen vaihtoehtoon kasvattajalta ei enään tyydytä. Kasvattaja näytti vihreää valoa ja lupaili taas ilmoitella, kun asiasta saadaan lisää tietoa. Seuraavana päivänä sain tietää röntgenajan (joka oli vasta seuraavan viikon alussa!) kun soitin ITSE kasvattajalle. Eli mitään infoa ei sieltäkään ollut taaskaan kuulunut.
Itseasiassa kasvattajasta ei kuulunut mitään, silloin kun oltiin sovittu että hän ottaa yhteyttä. Täytyi olla kokoajan itse hyvin aktiivinen.
Eihän siinä sitten auttanut muu kuin odottelu. Koko pentuprojekti alkoi melkeinpä kaduttaa, eikä nimeltämainitsemattomien pessimistiset kommentit asioihin helpottaneet oloa yhtään. Oltiin Antsan kanssa tosi rikki. Ei toivottu muuta kuin että asiat kääntyis parhain päin ja saatais pentu kotiin! Oltiin kaikenlisäksi hankittu koiranpeti, kuivauspyyhe ja lelu valmiiksi. Ne lojuivat nurkassa oikein muistuttamassa suolana haavassa siitä, että meillä olisi pitänyt olla pentu kotona jo viikon verran. Lomakin oli siis loppu. Alettiin epäillä, josko saataisiin koiraa ko. kasvattajalta ollenkaan..
Maanantai koitti, ja tiesin että iltapäivästä olisi röntgenaika, jonka jälkeen saataisiin tietää pennun kohtalosta enemmän. Odottelin soittoa vielä tunninkin päästä tästä ajan alkamisesta. Odottelin toisenkin tunnin. Myös kolmannen ja varmaan neljännenkin. Sitten aloin soitella perään.
Soitin
todella monta kertaa kasvattajan puhelimeen ja laitoin muutaman kappaleen tekstiviestejäkin perään. Alkoi hermostuttaa ja ahdistaa, kasvattajasta ei kuulunut mitään koko päivänä. Oli todella turta ja
tyhmä olo.
Päätin, että enään en ottaisi kasvattajaan yhteyttä, vaan hän saisi tehdä sen kun hänestä siltä tuntuu.
Seuraavana päivänä sain kasvattajalta tekstiviestin joskus klo 14.00 aikoihin "Päätettiin nyt, että pidetään pentu itse" ja tämä oli kaikki mitä sieltä suunnalta irtosi. Tekstasin takaisin "Ok. Kiitos tiedosta. Olisi ollut erittäin tervetullut jo eilen".
Tässä kohtaa oli todella typertynyt olo. Ihan tyhjä! Kuin vielä kiusatakseni itseäni, selaisin kotona netistä kaikkia noutaja- ja tollerisivuja. Ihan sekalaisten linkkien selaamisen yhteydessä löydin pääkaupunkiseudulta olevan kasvattajan kotisivut missä oli tieto suht vasta syntyneistä pennuista. Otin härkää sarvista ja lähetin sähköpostia kasvattajalle, joka vastasikin aika pian ja kertoi, että hänellä olisi kyllä ehkä yksi narttu, mutta mistä ei kovin helpolla luovu ellei ole hyvää kotia tarjota. Porkkana heitettiin minulle:
"Soita jos haluat tietää lisää". Istuin sohvalla kännykkä kädessä, numero näppäiltynä, ja mietin
HALUANKO?
Niinhän siinä sitten kävi, että soitin Caritalle, Mallan kasvattajalle. Ja niinhän siinä kävi, että Malla päätyi meille sijoitukseen Riika & Mika Leppisen kautta (omistavat Mallan isän Varron).
Loppu onkin historiaa..minkä alun yritänkin lisätä tänne mahdollisimman pian!
