sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Talven ensimmäinen päivä

Luvassa pienehkö maratoonipostaus, koettakaa selvitä!

Talven ensimmäinen päivähän taisi koettaa tälle viikolle, kun yhtäkkiä alkoi pakkanen ja satoi jopa lunta! Koiranomistaja kiittää; ei mutaisia tassuja ja vesiveteliä kelejä. Joku päivä olisi tarkoitus kiikuttaa auto duunipaikan parkkihalliin sisä-ja ulkopesuun jotta pääsen raparoopen sotkuista eroon! (minäkö muka laiska..) En ole vieläkään saanut mitään häkkiä autoon, joten takapenkin selkänojalla on muutama kuratassun jälki. Jos jollakulla tulee jotain ideoita mahduttaa pikkuiseen poloon koiranhäkki tai vastaava ratkaisu, niin mielelläni kiitos otan vastaan! Motonetistä taisi saada niskatukeen kiinnitettävän verkon, mutta en ole sellaista vielä saanut tsekattua että mahtuisiko se säätövaroineen sitten kuitenkaan mun autoon. (eikä se estä niitä kuratassusotkuja kun koira pyörii peräkontissa väkkärää innosta piukeana kun saavutaan paikkaan X) Ehdotuksia otetaan vastaan!

Kulunut viikonloppu on ollut koiraisa: Lauantaina käytiin HOTin järjestämässä koulutuspäivässä kuunteluoppilaana ja keräämässä inspiraatiota & motivaatiota treeneihin. Keväällä jos järjestävät vastaavan päivän taas niin voisi mennä seuraavaksi oman koiran kanssa vähän ottamaan opiksemme! Voisi olla vallan mielenkiintoista :) Tänään käytiin nauttimassa omalla porukalla iiihanasta ulkoilmasta! Kierrettiin ensin Pilvijärvi ympäri ihaillen maisemaa ja luontoa. Loppumatkasta lenkkiä saatiinkin soitto Elliltä ja saatiin kutsu koirametsään, joten kierrettiin lenkki myös siellä. OIJ, koirametsä on oikea elämys kun maa on vähän jäässä eikä koirakaan yhtään niin kurainen :)







Kolmen viikon agsailut lyhykäisyydessään;

Perjantaina oli agsatreenit, joissa oli teemana vähän eteenpäinvalssit, mutta meillä homma jumitti aika hyvin hypyn kierron kanssa :) Mutta kyllä sieltä pari valssiaskeltakin väännettiin, ohjaajan osaamattomuutta ja kaksi vasenta jalkaa se koko homma kyllä paljolti oli :D Tehtiin myös putkelle jarrutusta, jonka idea on opettaa koiralle että putken jälkeen voi tulla tiukka käännös johonkin suuntaan eikä siis painetakkaan suoraa eteenpäin seuraavalle esteelle.. Siinäpä meille oppimista ;)

Viikko sitten perjantaina agsailtiin ratapätkää, joista jätin kontaktit pois. Oli kyllä tosi kiva onnistuakin joskus ohjauksissa vaikka tosi pala-palalta tahkomista tämä vielä meillä kyllä Mallan kanssa on. Löysähkö treenitahti onneksi antaa aika paljon anteeksi kyllä kestossa ja Malla on sietänyt yllättävän hyvin toistoja etenkin meidän alkutaipaleeseen nähden :) Lisäksi tehtiin keppitreeniä ja nyt laitettiin kuuden kepin sarjalle ohjurit ja parin harjoittelukerran jälkeen otettii hihna irti ja Malla oli niiiiiin mageee! Meni siis nätisti ohjureiden kanssa ilman hihnaa. Me edetään! 12 kepissä ei ollut mitään ongelmaa hihnan kanssa ilman ohjureita, nyt ei juuri tainnut edes koettaa oikasta lopussa.

Mun pitäisi nyt ennen joulua opettaa Mallalle ihan oikeasti laatikon kanssa se perhanan 2on2off, ennen Vuorelan luentoa jossa sitten neuvotaan muut osat noiden kontaktien opettamisesta :) (nousut ja keinun opetus) Agsauralle suunnittelin tavoitteeksi jotkut kisat kesälle. Ehkä JAU:n omat, ehkä, en tiiä vielä sen tarkemmin! Keväällä voisi olla mainio osallistua joihinkin epiksiin katsomaan missä mennään ja suunnitella hommia sen jälkeen paremmin. Hitsi, melko noloa tämmösiä "jos ja ehkä ja kun" tavoitteita asettaa mutta laji on sen verran uusi vielä mutta jotain tavotteita tässä pitää alkaa jo itselleen asettaa!

TOKOa käytiin harkkaamassa toissaviikolla kerran Malmilla. Vähän katottiin kaukoja mutta se meni lopulta perusasennon hiomiseen. Sitte katsottiin jääviä jotka on ihan hajalla :D "no kappas", tämähän ei yllättänyt. Pitäisi jotenkin entisestään vahvistaa virittelyä noille jääville, että koira tietäisi kummasta on kysymys. Tietty myös joku kuuntelutreeni (tämä idea tuolta HOT treeneistä) voisi tehdä adhd sintille enemmän kuin hyvää :) Lauantailta saatii myös hyviä vinkkejä noudon parantamiseen, etenkin metallin suhteen kun toiminta on aika hidasta.

Viime viikonloppuna allekirjoittanut keskittyi enemmän omiin juttuihinsa, mutta isäntä kävi Askolassa Porvoossa lenkkeilemässä ja Malla sai kirmata pelloilla Nupun ja Jamin kanssa :) (kuvat: Eerika Korhonen)


Ennen
Jälkeen








Pöllin nuo kuvat siis ihan törkeästi Eerikan facebookista, mutta kun ne on vaan niin ihania! Mullakin pitäisi saada investoitua jonkun sortin putki jolla saisi jotain noin ihanaa aikaan, kuin mitä nämä Eerikan vauhdikkaat tollerikuvat on! :) Malla tosiaan oli lenkin jäljiltä aivan takiaisten peittämä ja kuten kuraisuuden asteesta myös näkyy, niin neito oli aivan KIERINYT jossain mudassa. Ehkä Maltsinkin iho kaipaa vähän hoitoa kun ilmat viilenee? Oma iho on reagoinut kyllä kiitettävästi ilmaston viilenemiseen..











Kaksi viikkoa sitten kävimme myös moikkaamassa Leppisiä pitkän päivän verran :) Seuraavassa vähän kuvasatoa Mallasta ja isästään Varrosta sekä tietty muusta koirapoppoosta! Malla on kyllä hellyttävä miniversio iskästään :D Suosittelen kyllä sijoitusperheessä hengailua ja tiivistä yhteydenpitoa, niin saapahan ainakin kasvattaja selkeän kuvan koirasta ja sen ominaisuuksista. Malla myös jostain syystä omaksui ihan hirveän hyvin Varron tavan hypätä vasten tervehtiäkseen :p









sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Syksyinen sunnuntai



Niin se on vain syksy hurahtanut ja kohta ohitse, aika menee valtaisaa vauhtia.




Kuluneet kaksi viikkoa ovat olleet hieman rauhallisempaa menoa, rauhoitellaan hiljaksiin treenitahtia ja keskitytään vähän muihinkin asioihin.

Minulla itselläni näin talvea kohti mennessä energiataso hiipuu sellaiseksi, ettei kolme kertaa viikossa treenaaminen kaiken muun harrastustoiminnan ohessa oikein jaksa nappaa samalla tavalla kuin kesällä.

Tärkeää on myös antaa aikaa itselle ;) Eikä se "lomailu" tai "hölläily" pahaa sille koirallekaan varmasti tee.


Viime viikon keskiviikkona oli koiviksen viimeiset kenttätreenit ennen hallikauden alkua. Kovasti koetan pinnistää muistiani että mitä me siellä sateessa oikein touhuttiinkaan.. ainakin luoksarin pysäytyksiä ja kaukoja jumpattiin. Mallan kaukot oli "ihan ookoot" mutta etenkin vaihdoissa joissa pitää nousta seisomaan, on vielä paljon tekemistä että saadaan ne tehtyä oikein. Meidän kaukojen treenauksessa on sellainen 'erikoisuus' että toisin kuin monet treenaa ko. liikkeen niin, että koira ei liikuttaisi lainkaan takajalkojaan, Malla pyrkiikin tekemään vaihdot etujalat paikallaan. Nyt ainakin nuo vaihdot siltä onnistuu (ihan jokaiselle ruumiinrakenteelle tuo ei tosiaankaan sovi) mutta eihän sitä koskaan tiedä jos vielä joskus joudutaan opettelemaan hissiliike takajalkojen kautta. Luoksarin pysäytykset menee ihan mukavasti, ne myö opetellaan suulliselle käskylle ja Malla sietää aika hyvin toistoja niissä ilman pysäytyksen ennakointia.

Ainakin nyt loppusyksy treenaillaan siis paljolti omatoimisesti, eikä tuota hallivuoroa otettu. Ostelen varmaankin irtovuoroja muilta satunnaisesti, sitten kun siltä tuntuu. Tähän päätökseen vaikutti muunmuassa se tosiseikka, että Malla alkaa tekemään hiljalleen juoksuja jolloinka stressin sietokyky menee olemattomaksi ja pää muuten "pehmeäksi".. mulla on ihan turha vaatia kummoisempaa kehitystä tuona aikana joten treeneissä keskitytään pitämään kivaa ja rakentamaan yhteistyötä; erityismainintana yritetään opetella leikkimään! Samoten tuntuu hiukka turhauttavalta maksaa hallimaksu koko talvikaudesta, josta valitettavan pitkä aika menee Mallan juoksujen takia sivu suun :P



Agility jatkuu kuitenkin normitahtiin kerran viikkoon ja mahdollisuuksien mukaan koetan päästä myös iltasella ottamaan omatoimitreeniä.Agsassa oli parin viikon treenitauko, mutta nyt siirryimme Tuusulaan halliin.
Viime perjantaina oli ekat hallitreenit joissa tehtiin suoraa hyppysarjaa, tutustuttiin keinuun ja lopuksi Malla pääsi kokeilemaan keppejä! Hypyissä ei muuta erikoista kuin Mallan hyppytekniikka, joka vähän pistää miettimään mahdollisten lihasjumien olemassaoloa. Nämä pari viikkoa kun Malla on ulkoillut pääsääntöisesti metsälenkkien muodossa. Yllättäen riekku-iitalla siellä meno on kaikkea muuta kuin rauhallista.. joten emännän pitää panostaa tuohon venyttelyyn ja hierontaan ja muistuttaa taas itselleen että varaa koiralle ajan fyssarille/koirahierojalle taas uudelleen :) Toisaalta Malla hyppäsi ensialkuun nelivitosia, eli voihan se "takajalkojen mahan alle vetäminen" johtua äkkiseltään turhan korkeista hypyistäkin.

Keinu oli mukavaa puuhaa, koska siihen sisältyi namien syömistä. Avustaja (tässä tapauksessa ohjaajana toiminut Miia Haaranen) lähinnä huolehti siitä että keinu ei koiran painosta rämähdä alas. Alkuun siis totutellaan ihan itse esteeseen ja sitte aletaan hiljalleen viedä sitä suorituskeskeisemmäksi :)

Viimeiset 10 minuuttia käytettiin keppien parissa. Malla teki ensimmäistä kertaa ihan oikean kepit, kaikki 12 nätisti pujotellen. Ongelmana ois nyt hidas ohjaaja sen pakotteena toimivan hihnan kanssa. Pitäis opetella käyttämään ohjureita et päästäisiin siitäkin eroon.. mutta ennen sitä koetan vain saada tuon pakotteen mahdollisimman löysäksi ja tukea hessun omatoimisuutta :) Kepeille toi hakee ihan mukavasti!

Oli siis oikein mukavat treenit ja kivasti saatiin harjoitusta siihen nähden että nyt meidän treeniryhmä on suurempi ja ekalle kerralle pääsi mukaan vain kolme koirakkoa omine haasteineen, joten jokaisella oli nyt runsaasti aikaa tehdä ekasta kerrasta mahdollisimman kiva kokemus koiralle (joillekin kun kyseessä oli ensimmäinen treeni hallissa ikinä)

Pallo!
Tänään käytiin aamulenkki tyttöjen kesken metsässä, mikäs muukaan kuin treenit mielessä. Hidas hämäläinen minussa (äitini on hämeestä kotoisin) alkaa taas heräilemään nomekauden hiipumiseen ja aloittelin treenata vielä niin kauan kuin maa on sula! Ja koska kyseessä oli ehkä syksyn viimeinen aurinkoinen päivä, otin myös kameran mukaan! (saa kuulemma näyttämään siltä, että ollaan käyty metsässä vain kuvaamassa eikä treenattu lainkaan...pyh!)

Ulos mentäessä pakattiin taskuun pari dummya, kaulaan ripustettiin kamera ja pakkasesta kaivettiin muovikassiin yksi varis! (kyllä, sain viimeinkin hommattua pari varista, hyvä minä!)

Siittä sitten suunnattiin metsään. Alkuun Malla sai touhotella aivan vapaasti ja tehdä tarpeensa jne, sitten kaivoin tennispallon liivin taskusta ja otettiin vähän poseerauksia, joita olettekin saaneet ihastella pitkin postausta :)

Smile, you have a toller!
poseerausyritysten jälkeen kaivoin damit taskusta ja tein 2-markkeerauksen metsässä. Jälkemmäisen markkeerauksen kävin hakemassa itse pois, koska Malla yritti karata noutamaan sitä. Toisen se sai hakea koska en itse löytänyt sitä millään... ja sen jälkeen kun lähdin itse siirtymään eteenpäin kohti seuraavaa harkkapaikkaa, Malla lähti etsimään sitä toista markkeerausta. On se jännä miten koira voi painaa mieleensä että mihin se putosi, mutta ei sitä että emäntä kävi sen sieltä jo ottamassa pois?

Kyllähän tuosta nyt näkee, että se toinen markkeeraus polttelee ihan hitosti!

Toisessakin paikkaa tein tuplamarkkeerauksen, mutta siinäkin meinasi varastaa noudolle, joten kävin hakemassa damit pois. sitten kävin vain viemässä yhden damin jonkin matkan päähän ja pyysin noutamaan sen. Nätti perusnouto :)


Tokotreeneissä huomasin että meillä on vähän ongelmaa pitämisen kanssa, joten otettiin sitä dami suussa jököttelyä (ja samalla pari valokuvaa) sitten ihan loppuviimeks. Nameja ei sattunut olemaan mukana, mutta palkkasin sitten (varmaan kaikkien taiteen sääntöjen vastaisesti) vinkupallolla kun hessu suistui istumaan paikallaan dami suussa ajan X.

Ilman palloa ei pitotreeneistä tahtonut tulla oikein mitään.
...mutta lopussa kiitos seisoo!
..tai istuu kivellä
Kun damitreenit olivat pulkassa, olikin aika lähteä tapaamaan herra vaakkua, joka sai hengailla aikansa puun oksalla lidl kassissa relaten. Harmikseni tästä tapaamisesta ei saatu kuvia, kun kameran akku päätti sanoa sopimuksensa irti juuri ennen tätä tärkeää tapaamista! Mutta ihan perus noutoa lähdettiin hakemaan ja sellainen saatiin. Paras palautus oli linnulla joka oli puolimatkassa minun ja koiran välissä, se tuli ihan käteen asti ensimmäisellä yrittämällä. Suurin duuni meillä luultavasti on tuon linnun kanssa juuri tuon perusnoudon suhteen, että lintu tulisi suoraviivaisesti käteen asti, eikä ensin jäisi 5metrin päähän ja tulisi vasta muistutuksesta käteen. Damien kanssahan tuo ei niin tee, joten joku 'plakki' tossa hommassa sillä selkeästi on mutta luotto on vahva että talven tullen tuo on jo paremmalla mallilla!

Ennen varisjuttuja, paikalle siirryttäessä, huomasin että aukean laidassa kalkattaa muutama metsäkana(?)lintu. Malla huomasi saman ja kävi vähän ajelemassa niitä lentoon. Eli kyllä tuosta nyt ainakin yksi ylösajava lintukoira saadaan, ;) heh!

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Vähän kuvallisempi postaus pitkästä aikaa :)

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Hauska kysely koirastani


1. Mitä 'ei niin fiksuja' tapoja koirallasi on?
Ei-fiksu tapa ja ehkä vähän röyhkeää käytöstä Mallalta on tulla moikkaamaan ihmisiä mälläämällä etukäpälillä suoraa haaroihin metsälenkillä käydessä. Eihän se omilleen tuota juurikaan niin paljoa tee, että lähinnä vieraat ihmiset joutuu housujaan pesemään, kun eivät osaa varoa ja aina ei ajoissa ehdi varoittamaan..

2. Onko sinulla jokin koiriin liittyvä tarvike jota ilman et pärjäisi?
Dysonin pölynimuri! Ai eikö se ole koiriin liittyvä tarvike..hmm..varmaan Mallan "kerhoreppu", kun siinä kulkee niin näppärästi kaikki tarvikkeet mukana.

3. Minkälaisia tulevaisuuden suunnitelmia ja tavoitteita teillä on?
Ei me olla suunniteltu mitään sen kummempia, harrastuksissa tavoitteena on edetä niin pitkälle kuin rahkeet ja resurssit riittää! Yksi haave olisi että Mallaa voisi käyttää johonkin ihan käytännönjuttuihin, kuten vaikka etsijänä tai metsästyskoirana!

4. Suosikkikuvasi koirastasi?

Vaikea paikka, pakko laittaa kaks!

Malla ja 3vko vanha siskontyttöni
Malla ei jätä ketään kylmäksi :D



5. Mikä on paras tapa viettää aikaa koirasi kanssa?

metsälenkki tai jotkut kivat treenit! Mutta koska laadukkainta aikaa mielestäni on se, jota voidaan viettää ihan koko 'perheen' voimin on noi metsälenkit, joten valitsen sen!

6. Miksi omistat juuri koiran, etkä muuta eläintä?

Meillä olisi kyllä kissa, jos vain Isäntä olisi suostuvainen :p Koirissa tykkään erityisesti siitä miten niistä saa parhaan kaverin kaikkiin menoihin, ne lohduttaa suruissa pelkällä läsnäolollaan ja riemuitsee kanssasi omalla koiramaisella tavallaan.

7. Millä sanoin kuvailisit koiraasi?

Pönttöpää hömppä, mutta silti niin reipas ja hieno tyty. Malla ei jätä ketään kylmäksi :)

8. Pelkääkö koirasi jotain, jos niin mitä?

Mörköjä. Liekkö sitten ikuinen mörköikä, mene ja tiedä.

9. Mistä keksit koirasi nimen?

Tämä onkin hauska tarina; Ennen kun mentiin pentua katsomaan ja käytiin nukkumaan, minun "päässäni soi" Taiskan äänittämä kipale "Haltin Häät", jossa Malla ja Saana järjestelevät häitään.. ennen nukahtamista mutisin miehelle että "hei, siitä meidän koirasta tulee muuten Malla" ja mies siihen "eikä tuu"... mutta niinhän siinä kävi että akkavalta voitti :)

10. Kuinka monta koiraa on sopiva määrä?

Riippuu varmaan tarpeesta, isäni tuntuu tarvitsevan joka saaliselämeille oman koiran (lintu, karhu, jänis, hirvikoirat erikseen..seurakoiraa unohtamatta Ü) mutta luulen että kun Malla tuosta vähän varttuu, niin meille tulee toinen koira..

11. Koirasi paras koirakaveri?

Malla on aina vuorollaan kaikkien kaveri, mutta varmaan Nuppu sisko on paras kaiffari kun sen kanssa pääsee aina juoksentelemaan koirametsään :) Myös Antsan äidin koira Piki lienee hyvä hurttafrendi, ihan jo sen takia et niillä on iiiso aidattu piha missä pääse juoksemaan. Rauha ja Tyyne taas on parhaita kaiffareita jos pääsee irrrottelemaan treenien jälkeen johonkin, niitten kanssa pääsee laumailemaan parhaiten :)