tiistai 12. maaliskuuta 2013

Huonoa tuuria mutta kevättä rinnassa!

Viimein kun Malla lopetti juoksut odotin jo innoissani perjantaisin olevia Agsa -treenejä. No, harmikseni kävikin sitten niin, ettei päästy treeneihin koska ohjaajalle iski joku aivan mahdoton päänsärky/pahoinvointikatastrofi joka jatkui pitkälle seuraavaan päivään! Mallaa ei tämä pettymys kyllä tuntunut pahemmin vaivaavan, nukkui onnellisen oloisena ja varsin rentoutuneena kainalossa monta tuntia :)

--------

Viime viikkoina keväiset kelit ja auringon paiste ovat hellineet lenkkeilijöitä. Valomäärän lisääntyessä on kyllä huomannut itsekin piristyneensä ja odottelempa malttamattomana jo sulia nurmi- sekä hiekkakenttiä että päästään taas treenailemaan! Malla on tässä 'talvitauolla' selkeästi pureskellut mielessään kesällä treenattuja asioita ja jäävien erottelu vaikuttaa olevan tosi kivalla mallilla. AVOn jäävän istumisen kanssa olis kyllä hienoinen homma, koska 'istu' käskyn ymmärtämisessä on jotain ongelmaa, siinä on kyllä kova kuuntelutreenin paikka ettei tarjoaisi seisomista. Onneksi AVO:on on vielä matkaa.

Seuraamisessa ollaan keskitytty lähinnä paikkaan ja kontaktiin sekä täyskäännöksiin. Viimeksimainittujen kanssa on vielä tekemistä, että saisin ton "ennakoimaan" ja tekemään niitä vähän nopeammin. Toki olen koettanut niitä mahdollisimman vähäeleisesti tehdäkkin, että ehkä se vaatii vähän enemmän vartaloapua niihin vielä.

Kunhan jossain vaiheessa saadaan itsemme raahattua ryhmätreeneihin niin päästään taas katsomaan missä mallissa meidän paikkamakuu tällä hetkellä on ja vieläkö hyppy luistaa :) alkukesän möllikisoja olen tosiaan harkinnut, että kunhan ollaan muutamaan otteeseen treenattu ja saatu vähän virettä taas hommaan päälle niin mennään 'samantien' katsomaan miten kisahermot kestää. Mölleihin lienee kuitenkin helpompaa mennä 'löysin rantein'.


-----------

Agilityn suhteen mun täytyy jättää varmaan tältä kesältä kunnianhimoisimmat tavoitteet pois ja keskittyä vielä perusasioihin. Tokokoiran kanssa tuntuu olevan tekemistä kun hinkataan erilaisia kiertoja ja ohjauksia oikean puolen kanssa. Vasemman puolen kanssa homma sujuu ihan eri tavoin verrattuna oikeaan! Tämän huomasin kun koetin metsässä kierrätää koiraa kahdeksikkoa kahden männyn välitse. Paksun puunrungon kiertäminen kun näyttää vaativan koiralta jonkinlaista varmuutta koiralle siitä mitä on tekemässä. Onhan se toki vähän isotöisempää ;) ja jostain syystä se puu ois pitäny aina kiertää oikealta puolen vaikka oikealla kädellä ohjasin menemään vasemmalta ja trust me with this one; en paljo enempää olisi asiaa voinut sille ratakiskosta vääntää ja selkeämpi olla! Mutta kyllähän se aikamme hinkattuamme sitten lähti luistamaan :)

-----------

Aurinkoinen lenkkikuva viimeviikolta neiti Hapsukorvasta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti