torstai 2. toukokuuta 2013

Kevään kuulumisia!



Viimeksi kun blogimerkintää naputtelin niin lunta oli vielä reilusti maassa ja nyt lähes kaikki on jo sulanut pois!


Auringon lämmittäessä ja kenttien sulettua on treenimotivaatio alkanut puhjeta kukkaan ja kalenteriin mahtuu taas muutamat treenit viikkoa kohden. Torstai-iltaisin treenaillaan agsaa ja keskiviikkoisin & lauantaisin tokoillaan. Tossa pistin vielä ilmon menemään rallytokon peruskurssillekin ihan huvin ja urheilun vuoksi vaikka aikataulut näyttääkin menevän hieman päälekkäin kesäloman takia. Sit pitäis vielä illasta irrottaa vähän OT-agsatreenillekin kun kenttämahdollisuus jälleen aukes ja illat on pitkiä.

Mallan viimeaikaisia kuulumisia!



Pääsiäisenä käytiin pohjoisessa mun porukoilla. Hieman kyllä ton neitokoiran sietokyvyn äärirajoilla tommoset useamman tunnin automatkat mutta melkolailla kunnialla niistä selvittiin. Malla pääsi jopa rantasaunaan 'naisten vuorolla' ja hyvin mahtui täpötäysille lauteille istumaan. Vielä senkin jälkeen kun oma emäntä sai pestyä ja lähti pois! Vasta viimeisten joukossa saapui neitokoira sisälle :D Tehtiin myös pari reissua pilkillä, jonka kohokohtana taisi olla traktorikyyti johon Malla itsepintaisesti halusi mukaan (koska emäntäkin sinne hirmuiseen isoon rotiskoon uskaltautui).


Mallan seikkailuihin kuului myös viikon hoitoreissu Leppisillä! Ohjelmistossa oli yhdet 8v synttärit (Malla kuulosti vain nauttineen kaikesta saamastaan huomiosta..), agsa ja nometreeniä dameilla sekä muuta ohjelmaa. Isäntäväki ikävöi kyllä koko viikon ja olihan se ihana saada koira takaisin kotiin! Oli todella helpottavaa saada päivittäin positiivista palautetta ja kuulla kuinka hyvin kaikki on mennyt. (itse vähän jännitin miten 'yksin' jääminen toteutuu vieraassa paikassa - kokemusten perusteella ihan hyvin!) Riika oli myös tarttunut saksiin ja hieman trimmaillut tirppanan poskipartaa ja korvakarvoista leikannut takut. Ehkäpä jatkossa uskallamme laittaa/antaa Mallaa hoitoon myös toistekin :) Jotenkin se aina unohtuu että vaikka kyseessä onkin nuori koira, niin onhan se jo "aikuinen" ja todella hyvin koulutettu ;)

Kuva: Carita Nurminen

Agsaahan olemme myös treenailleet taas. Focuksena tällä hetkellä ovat olleet kepit ja kontaktit. Toki myös ohjauksia ollaan otettu aina siinä ohessa sitten. Pari viikkoa ollaan menty omatoimitreenillä mutta tänään alkaa kesäkausi josta nyt ainakin ensimmäinen kerta vielä hallissa. Treenaillaan Mallan kanssa mölliporukassa tämä kesä.

Tokoa ei olla pahemmin tehty, mutta tällä viikolla satuimme pistäytymään lenkin yhteydessä kentällä! Perus seuraaminen kytkettynä oli ihan OK (mun mielestä väljää, jonkun mielestä Mallan väljyys on ihan OK) ja käännöksetkin on parantuneet kyllä. Jäävät unohtui sitten vissiin tyystin sulan maan myötä. Kaikki muu sieltä tuntuu nyt tarjoutuvan PAITSI seisominen. Talvella toi oli tosi mukavalla mallilla, johtuisko sitten siitä että maa on kylmää?

Viime viikonloppuna Malla pääsi Leppisiltä kotiutumista seuraavana päivänä Isännän kanssa retkelle! lähtivät varhain lauantaiaamuna Nuuksioon ja tulivat sunnuntaina aamupäivän puolella pois. Yöpyminen hoitui teltassa. Ulkona ollessa Mallalla on aina meno päällä eikä järin paljoa rauhoitu hengailemaan (aikalailla vähintäänkin tarkkailee ympäristöä) paikallaan ellei satu olemaan todella väsynyt, mutta teltassa se osaa jo rauhoittua ja käpertyykin samantein sisälle päästyään nurkkaan kerälle ja lepäillee siinä sitten. Yöllä pääsi kuulemma isännän makuupussin sisään lämpimään :) Autolle palatessa oli kuulemma alkanut hyppimään isäntää vasten vihjaillen ilmeisesti että 'ei jaksa enään, syliin!" Ei tarvinne varmaan kertoa löytyikö pikkukoira sängystä nukkumasta pian kotiutumisen jälkeen ;)


Vappu meni kuin mikä tahansa sunnuntai. Malla kävi vähän leikkimässä Pikin kanssa ja parhaansa mukaan yritti siedättää koiria pelkäävää lasta siinä kovin hyvin kuitenkaan onnistumatta. Pakko kyllä silti sanoa että Malla ottaa todella lunkisti sen jos lapsi alkaa lähestyttäessä kiljua ja huutaa ja ehkä hieman huitomaankin. Rauhallisesti hän vain tuijottaa ja haistelee, ilme on enemmänkin luokkaa "Noh, mikä on?"

Koetetaas taas vähän aktivoitua treenikauden käynnistyessä tän kirjoittelun osalta. Edelleenkin allekirjoittaneen koneesta puuttuu toimiva muuntaja...

Kevät terveisin

Malla & Emäntä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti