tiistai 12. maaliskuuta 2013

Huonoa tuuria mutta kevättä rinnassa!

Viimein kun Malla lopetti juoksut odotin jo innoissani perjantaisin olevia Agsa -treenejä. No, harmikseni kävikin sitten niin, ettei päästy treeneihin koska ohjaajalle iski joku aivan mahdoton päänsärky/pahoinvointikatastrofi joka jatkui pitkälle seuraavaan päivään! Mallaa ei tämä pettymys kyllä tuntunut pahemmin vaivaavan, nukkui onnellisen oloisena ja varsin rentoutuneena kainalossa monta tuntia :)

--------

Viime viikkoina keväiset kelit ja auringon paiste ovat hellineet lenkkeilijöitä. Valomäärän lisääntyessä on kyllä huomannut itsekin piristyneensä ja odottelempa malttamattomana jo sulia nurmi- sekä hiekkakenttiä että päästään taas treenailemaan! Malla on tässä 'talvitauolla' selkeästi pureskellut mielessään kesällä treenattuja asioita ja jäävien erottelu vaikuttaa olevan tosi kivalla mallilla. AVOn jäävän istumisen kanssa olis kyllä hienoinen homma, koska 'istu' käskyn ymmärtämisessä on jotain ongelmaa, siinä on kyllä kova kuuntelutreenin paikka ettei tarjoaisi seisomista. Onneksi AVO:on on vielä matkaa.

Seuraamisessa ollaan keskitytty lähinnä paikkaan ja kontaktiin sekä täyskäännöksiin. Viimeksimainittujen kanssa on vielä tekemistä, että saisin ton "ennakoimaan" ja tekemään niitä vähän nopeammin. Toki olen koettanut niitä mahdollisimman vähäeleisesti tehdäkkin, että ehkä se vaatii vähän enemmän vartaloapua niihin vielä.

Kunhan jossain vaiheessa saadaan itsemme raahattua ryhmätreeneihin niin päästään taas katsomaan missä mallissa meidän paikkamakuu tällä hetkellä on ja vieläkö hyppy luistaa :) alkukesän möllikisoja olen tosiaan harkinnut, että kunhan ollaan muutamaan otteeseen treenattu ja saatu vähän virettä taas hommaan päälle niin mennään 'samantien' katsomaan miten kisahermot kestää. Mölleihin lienee kuitenkin helpompaa mennä 'löysin rantein'.


-----------

Agilityn suhteen mun täytyy jättää varmaan tältä kesältä kunnianhimoisimmat tavoitteet pois ja keskittyä vielä perusasioihin. Tokokoiran kanssa tuntuu olevan tekemistä kun hinkataan erilaisia kiertoja ja ohjauksia oikean puolen kanssa. Vasemman puolen kanssa homma sujuu ihan eri tavoin verrattuna oikeaan! Tämän huomasin kun koetin metsässä kierrätää koiraa kahdeksikkoa kahden männyn välitse. Paksun puunrungon kiertäminen kun näyttää vaativan koiralta jonkinlaista varmuutta koiralle siitä mitä on tekemässä. Onhan se toki vähän isotöisempää ;) ja jostain syystä se puu ois pitäny aina kiertää oikealta puolen vaikka oikealla kädellä ohjasin menemään vasemmalta ja trust me with this one; en paljo enempää olisi asiaa voinut sille ratakiskosta vääntää ja selkeämpi olla! Mutta kyllähän se aikamme hinkattuamme sitten lähti luistamaan :)

-----------

Aurinkoinen lenkkikuva viimeviikolta neiti Hapsukorvasta

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Ne on täällä taas!

Nimittäin Mallan juoksut jotka alkoivat eilen. Eipä sitten keretty kummoisemmin aloittelemaan treenejä joulutauon jälkeen mut nyt kävi näin!

Mimmi tempasi itselleen 11kk juoksuvälin kun ennen on ollut 9kk.. mut nuori koira, ja nuoren koiran vinkeet!

Mun läppäri on edelleen kanttuvei, hirveesti olisi kyllä kaikkea kivaa päivitettävää! Mm. Se aiemmin mainittu agsatreenipätkä, isännän ja Mallan retki Repovedelle ja yöpyminen laavussa tammikuussa ja kuun vaihteessa käytiin valloittamassa Päijänne!
Eli ainakin kivaa kuvamateriaalia olisi tulossa.

Lupaan järjestää itselleni toimivan läppärin pääsiäiseen mennessä :D

lauantai 12. tammikuuta 2013

Tamminäyttely, pettymys!

tuomarina Paula Heikkinen-Lehkonen.
Arvostelu: hieman kevytluinen narttu. Myös pää on kevytpiirteinen, suippo kuono, hieman kapea kallo. Kauniit silmät. Hieman kaareva selkälinja, hyvät raajojen kulmaukset. Hieman laineikas karva jossa hyvät hapsut. Vaaleahko mutta puhdas väri, melko runsaat vaaleat merkit. Voidi kokonaisuutena olla voimakkaampi.
AVO H
Että tämmöstä tällä kertaa :P kaikkia ei voi miellyttää eikä aina voi voittaa!
Malla esiintyi taas parastaan ! Ja itsekkään en jännittänyt liiaksi :)


perjantai 4. tammikuuta 2013

Yhteenveto vuodesta 2012 ja tavoitteet vuodelle 2013

Piiiikainen pikainen sneak a peak menneeseen vuoteen ja vähän tavoitteita kuluvalle vuodelle!

2012

-TOKO-koe-ura korkattu, tosin melko laihoin tuloksin. ohjaajan jännitys ja koiran kisavireen kanssa oli sen verran ongelmia että ALO1 jäi nyt haaveeksi ja paras kisatulos siis ALO3.

-Agiura aloitettu JAU:lla. Hieno alku hyvien ohjaajien kanssa ollaan saatu käyntiin ja Mallahan on oppinut lajista tosi paljon! Vuoden viimeisissä treeneissä mentiin täyspitkät kepit ihan parin hassun ohjurin voimin molemmin puolin! Se on meille hyvä saavutus näillä treenimäärillä! Malla rakastaa lajia :)

-Ollaan opittu leikkimään! Biisoninkarva-vetolelusta ja vinku- & narupalloista on tullut meille hyviä välineitä yhteiseen leikkiin ja suorituksen "jännitysten" purkamiseen. Tästä taas erityisisokiitos meidän ohjaajille - sanotaanko nyt näin että en ole helppo oppilas :)

-Treenattua tuli kevät-kesä ja syksykin toooosi ahkerasti ja TOKO-liikkeet saatu ihan kivalle mallille.

-Malla on pysynyt hyvin terveenä, ollaan erittäin kiitollisia siitä!

-MEJÄä päästiin kokeilemaan myös muutaman jäljen verran ja oli tosi kiva laji. Malla on tarkka nenästään. Myös PK -jälki tuli kokeiltua tollerileirillä ja Malla sai kehuja jälkitarkkuudestaan.

-Parit näyttelyt tuli käytyä ja Malla oli tuomareiden mielestä ERInomainen. Lämmittää mieltä :) Itsenäisyyspäivänä tuli korkattua avoin luokka, eli nyt painitaan samoissa kehissä missä kaikki muutki!

2013

-TOKO ALO1 ois se tavote, mutta en ota paineita siitä nyt niin paljon kuin kuluneella kaudella. Pääasia on tehdä kivaa yhteistyötä siellä kehässä :)

-NOU treenit pitää alottaa tässä keväällä ja kahtoa lähtiskö noi riistajutut rullaamaan siinä määrin että päästäs ees kokeilemaan niitä taippareita.

-AGIssa treenataan mennyttä vuotta enemmän ja koetetaan jos mentäs kattoo vaik jotain epiksiä kesällä. Sitä ennen pitäis opetella kontaktit kunnolla.

-MEJÄ ois tarkotus päästä johonkin kokeeseen asti, pitäis vain saada mies innostumaan että olis jäljentekijä ja opastaja.

-NÄYttelyhommat jäänee aika pienelle volyymille tänävuonna, kun Mallan pitäis alkaa keväästä taas tiputtamaan tuota karvaa. Ensi viikolla ensimmäinen KV näyttely Kajaanissa! (jos me nyt päästiin mukaan kun ilmolappu lähti snadisti viimetinkaan)

Tälle vuodelle pitäis tehdä myös päätöksiä Mallan mahdollisesta jalostuskäytöstä. Eli jännittävä ja tapahtumarikas vuosi tulossa! Pysytelkäähän linjoilla!


Kiitos kuluneesta vuodesta kaikille blogin lukijoille ja hyvää uuttavuotta 2013!

maanantai 24. joulukuuta 2012

Joulutervehdys!

Emännän tietokone on mäsänä joten ihan pieneen hetkeen voi päivitykset olla melko lyhykäisiä ja sisältöä vailla. Hiiskatti kun ei se uusi osa auttanutkaan ongelmaan ja nyt siis pitäisi hankkia jostain uusi kone.



Mallan sisko Nuppu muutti meille nyt kuukaudeksi, on asunut viikon ja kaikenlaisia koiruuksia ovat siskokset kerenneet tekemään! Mainittakoon että eilen kotiin saapuessa takkiteline oli kaadettu, taskut ratsattu namien toivossa ja löytyipä kennollinen kananmunia keskeltä olohuoneen lattiaa.. Meinasi huumori ja joulumieli olla tiukassa!

Tänään Jouluaattona riisipuuron jälkeen kävimme pienellä hiihtoretkellä. Keitimme retkikeittimellä kahvit ja koirat söivät sen aikaa keppejä. Umpihangessa rämpiminen taisi olla melko raskasta ja ilma oli todella talvinen kun pakkasta oli sopivasti ja lunta tulla tuprutti...niinkuin se on tehnyt koko päivän.

Päivä kului kyläreissulla sukuloimassa, ja tytöt viettivät rattoisan päivän ilman tuhoja kotona. Nyt rauhoitumme Joulun viettoon..

Tämän postauksen myötä :