torstai 9. helmikuuta 2012

Hei! Me seurataan!

Otsikossa eilisen tokotreenit siis varsin tiivistetysti. Tarkoituksena oli katsoa Hanniksen kanssa vähän meidän kontaktiongelmaa ja tehdä sitten muutama liike kisanomaisesti superpalkalla, mutta mutta..

Kaikki ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan..

Mallan kanssa touhuttiin pääosin koko harkkaritunti keskenämme. Hengailtiin vähän ympäri hallia muiden koirien lomassa ja treenailtiin kontaktia sivulla ollessa. Siinä sitten vähän tehtiin seuraamista vaihtelevalla menestyksellä.

Ihan hyödykästäkin informaatiota kanssatreenaajalta saatiin: Malla kuulemma mahtaa toisinaan liikkeen alussa näyttää vähän 'eksyneeltä' eli ei ole ihan varma että mitäs tässä nyt tehtiinkään. Eli nyt otetaan vähän steppiä taaksepäin - tai pitäisikö sanoa ettei ollenkaan! Palkkaan nyt alun kontaktista vaikka ei liikuttaiskaan mihinkään. Sitten myös noita liikkeellelähtöjä hyvässä kontaktissa otetaan treenin alle. Eli kun lähdetään eteenpäin, niin koiraa palkataan hyvästä liikkeellelähdöstä (jossa se kulkee kontaktissa) ja välitön palkka. Nämä palkat tulevat varmaankin kädestä :)

Olen alkanut myös hieman ketjutella liikkeitä.. eli saatan tehdä parikin liikettä ennen vapautusta palkalle. Palkkana on muovirasia, mihin talletan nakin/lihapullan/tms. Palkalle mennään yhdessä (nopein ensin) ja avaan koiralle purkin kannen josta saa syödä palkan. Vaikka meidän hippulainen ihan mahdottoman ahne otus onkin ja hallissa palkkana toimii ainoastaan ruoka, niin silti tuntuu että koira palkkautuu oikeastaan enemmän siitä että saa mennä palkalle ja suurella hypetyksellä avaamme purkin... :D Ketjuttaminen menee tällä hetkellä hyvin, siis sinänsä että rakas pieni koiruus jaksaa keskittyä tasoonsa nähden hyvin.. liikkeet eivät kestä pitkään, mutta lyhyestä on hyvä lähteä liikkeelle. Johan se on huomattu, että liika harppominen vain edistää tulevaisuuden takapakkeja!

Paikkamakuu oli taas ihan superi! Hienosti neito napotti paikallaan kaikki 2 min (etäisyyskin oli jo lähellä täyttä..en muistanut laskea askeleita) ja vähän päällekin. Palkkana taasen oli nakkipurkki. Tiedän, että mua alkaa sitte aikanaan hajottaa kun tämä hieno liike menee pipariksi kun siirrymme ulkoharkkareihin. En vain luota siihen että tämä voisi jatkua loputtomiin...

Pitäis alkaa miettimään että mihin kisoihin sitte tähdättäis.. jotkut möllitkin voisi katsoa kalenterista ja mennä koettamaan onnea - eikun siis taitoa!

1 kommentti:

  1. kiva lukea, että teilläkin menee treenit hyvin :). Mallassa olen aina tykännyt sen ihanan kuplivasta energiasta. Kun se energia on kohdistettu tekemiseen, niin Malla on kone! ;) Tuutte sitten ihmeessä ensi kuussa meidän kanssa niihin Espoon mölleihin treenaamaan! Ja olethan ilmoittanut mallan 2.3. HSKH:n pidettävään kokeenomaiseen treeniin? Ja sitä seuraavana päivänä Vantaalla Koirakeidas järkkää möllit. Mainitaakseni muutamia.. ;)

    VastaaPoista