keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Mainio pikkuystävä ♥

EILEN oli ystävänpäivä. Malla ei nyt muistanut toivotella kovin laajalti hyvää ystävänpäivää, koska vietti aikaa parhaiden ystäviensä (eli Antsan ja minun <3) kanssa kotona.

Ystävänpäivän keli oli kyllä varsin hirveä. Lunta tulee taas joka tuutista! Pieni ystävä piti kuitenkin viedä lenkille ja pitkästä aikaa suuntasimme ihan perinteiselle remmilenkille. Tuuleen ja tuiskuun puettiin lämpimästi, eli Mallan kauhuksi sekä mantteli että valjaat! Tietenkin valjaita piti löysätä jonkin verran, että sinne saatiin Hurtan talvimantteli alle.ja sesse oli nöyrää, oi että kun sitä "nolotti" :D

En tiedä johtuiko kolhiutuneesta itsetunnosta, vai taskussani olleista jauhelihapihvin palasista, mutta ohitukset menivät oikein mallikkaasti! Toki parista ohituksesta molemmissa oli vastapuolena sama koira, jolla ilmeisesti myös vähän ohitustreenit käynnissä.

Toissapäivänä siis lenkillä iltapimeällä tuli joku täti spanieliherran kanssa vastaan, ja siitä syttyi kauhea rähinä. Spanielikoirakko ohitti meidät pienten murinoiden kanssa (vastineeksi Malla poltti kynttilää kummastakin päästä..) mutta jäikin sitten muutaman metrin päähän seisoskelemaan ja spanieliherran ulkoiluttaja jäi juttelemaan niitä näitä. Siinä sitten juteltiin jotain pientä koiristamme ja selittelin koirani käytöstä (erityisen herkkä kaikille pimeässä liikkuville hahmoille) ja jonkin ajan päästä Malla sitten yks-kaks vain rauhoittui vierelle! (ei sen puoleen, etteikö joku kieltosana tullut käytettyä..) Rauhoittumisesta sai eka namipalkan ja sitten moikattiinkin spanielia, jonka jälkeen jatkettiin matkaa. Oli siis tosi mukava fiilis lähteä tilanteesta!

Mietinkin, että olisiko spanielin tapaaminen helpottanut jollain tapaa taas ennakkoluuloja vastaantulevia koiria kohtaan? Noh, jospa sitä varastoisi silti pari herkkupullaa taskuun vastaavia tilanteita varten. Tosiaan kun eilinen ohitus meni suht nätisti vaikka vastapuolikin reagoi jonkin verran meihin ja rähinät ei niin kovin kaukana olleet, kaikki oli hyvin kun pysyin tiukasti vihjesanassa ja palkkasin kontaktista. Kontaktikin oli reilua pään kääntämistä minua kohti kun taas toisinaan se on ollut vain mulkoilua.. Heti jos poikkesin vihjesanasta, koira jännityi hetkeksi eri tavalla.

Vastaan tuli myös nuupahtanut talitiainen. Olisiko mahdollisesti törmännyt autoon :( Malla olisi halunnut syödä sen, mutta minä siirsin ressukkaa vähän tien penkan puolelle, ettei ollut ahnaan neitokoiran suussa koko tintti. Ja toivoin nopeaa helpotusta - jos kivuissa joutui olemaan. Sattumalta kun en lenkeillä kanna mukanani mitään millä päästää viattomia luontokappaleita hengiltä.

Pitkästä aikaa mukava kävelylenkki kotikonnuilla ilman rähinöitä vastaantulevista koirista huolimatta. JEs!

Illalla käytiin Helsingin koirametsässä Hanniksen kanssa. Malla juoksenteli oikein mielissään Tyyne-serkun sekä tietenkin Rauhan ja Salli-mummon kanssa :) Alle 3km lenkin jälkeen tehtiinkin vähän noutoharkkaria ja vaakku palautui Antille komeasti pienen motivoinnin jälkeen (Rauha näytti miten se noutohomma tapahtuikaan) :D Vuorostaan myös Antti sai hyviä vinkkejä ja vihjeitä treenailua varten, meillä on selkeästi oppimista, mitä tulee motivointiin!

Parin kuukauden päästä olis sitte agilityseuran yhteyistyötestit.. Kuinkahan ratkaisevaa on, ettei Malla oikein "osaa" leikkiä vieraassa ympäristössä? Mitä enemmän tuppaudun, sitä hanakammin se keskittyy silloin ihan muuhun. Tavallaan rauhoittelee. Kotona kyllä leikitään ja leikittäis vähä enemmänkin kuin mitä minä jaksan//haluan! Voi, olisipa se mukavaa jos päästäisiin sitäkin lajia harrastamaan - tavoitteellisesti tietenkin ;)

5 kommenttia:

  1. hyvin yhteistyötesti menee! Olin super jännittynyt Faron kanssa mutta pääsimme läpi, muista että voit käyttää nameja (ainakin me saimme) ja jos Mallalla on suosikki lelu niin ota mukaan! Vaikka tiedäthän sä varmaan jo :-)

    VastaaPoista
  2. Uskon että namittelu on OK, mutta jostain luin että niissä voitaisiin tosiaan haluta vain nähdä että leikin koirani kanssa.. se menee treenipaikalla vain ihan häkellyksiin sellasista touhuista - etenkin vieraassa paikassa!

    Harkinnassa onkin ollut pupudamin roudaaminen testiin (ja toivoa parasta) tai Hanniksen sellaista ihanaa vinkuvaa karvaotusta mikä maksaa M&M -liikkeessä vissii jotain 20e.. koiran leluksi hieman sikamaisen kallis ;) Siis mikään lelu, mistä se kotona innostuu (rakkain mahtaa olla sen oma possu pehmo) ei kelpaa laisinkaan treenikentillä..

    VastaaPoista
  3. siis lainata sitä hanniksen lelua ja jos toimiis niin miksei sitte ostais omaksikin :D

    VastaaPoista
  4. Pupudami varmaan super:) mull on kanssa (vieläkin) eri lelut minkä kanssa Faro saa vain agilityssä leikkiä, sellaiset karvaiset mikä se muuten kotona söis viidessä minuutissa jos jättäis sen omikseen niiden kanssa. Onnea testeihin! pidän peukaloita:)

    VastaaPoista
  5. Kiitos, peukut tulee tarpeeseen :)

    Joo, joku kaninkarvan palanen, mikä tosiaan olis kotona hetkessä silppuna ei kiinnosta kentällä sitten yhtään :| Mutta, koetan olla vain stressaamatta tuota asiaa ja tuoda meidän yhteistyössä esille niitä monia hyviä ja toimivia juttuja!

    VastaaPoista