sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Lauantaitreffit ja trimmailut kaupan päälle!

Ihanaa, kevät tulee! Aurinko on paistanut kauniisti, tuuli on ollut melkoisen kylmä mutta silti!
Keväinen auringonpaiste sai myös akkuja ladattuja sen verran, että blogin banneri sai kaunistuksekseen tänään otetun kuvan meidän pikku kaunokaisesta!

Pe-La yönä kömpiessäni kotiin oli ulko-ovella pieni vahtihaukkuja, joka varsin maltillisesti 2-3 aikaan yöllä ilmoitti ulko-ovella kollunneesta emännästään nukkuvalle isännälle (joka ei pahemmin sängystä hievahtanut). Hiljeni kyllä samantien kun tunnisti kuka ovesta kömpi sisäpuolelle.

Lauantaina sitten hyvissä sielun ja ruumiin voimissa matkattiin koko porukka Helsinkiin tapaamaan Nuppu-siskoa ja emäntäänsä Elliä. Käytiin piiitkällä lenkillä, jossa tytöt sai juosta pitkät pätkät ihan irti. Perus tottelevaisuuttakin tuli treenattua, eikä onneksi luoksetuloissakaan ollut ongelmaa, kun piti sesset saada kiinni. Noh, mitä nyt koirat vaihtoivat "emäntiä" kun Nuppu ajatteli että nakki on parempaa kuin Ellin namit ja Malla taas tykästyi Ellin käsistä saataviin herkkuihin :D Hihnassa vetämistä pahemmilta ongelmilta kuitenkin vältyttiin. Mitä nyt unohdin kameran kotiin, jäi monta monta hienoa kuvaa ottamatta temmeltävistä tyttösistä, kun meren rannalla heiteltiin taas lumipalloja ja muutenkin saivat pelehtiä auringon lämmittäessä ja tuulen tuivertaessa. Jospa jossain vaiheessa saisin pari kuvaa tyttösistä tännekin laitettua. Nuppu on niin kaunis ja ihana luonteeltaan!

Malla ja siskonsa Nuppu


Korvat ja tassut trimmissä
Kun lenkit oli lenkkeilty ja kahvit kahviteltu ja näyttelyseisomista harjoiteltu, oli kello jo paljon ja jatkoimme matkaa Ikean kautta Leppisille. Riika näytti meille koiran trimmailua ja Mallalle vaakkua. Umpiväsynyt noutajanalku alkuunsa nappasi vaakun suuhun ja lähti juoksemaan se suussaan, mutta kun matkaa tehtiin autolle päin, alkoi vaakku unohtumaan ja Malla pyrki hiljalleen takaisin ulko-ovelle päin.. Pitää varmaan joskus jättää se hoitoon. Oli kyllä mukavan rauhallista, kun heilläkin oli ollut juuri koiravieras, joten aikuisetkin olivat ihan väsyksissä ja Mallakin oli enimmät paukut päässyt purkamaan..


Paistattelua päikkäreitten välissä takapihalla
Joo no eipä tässä tältä erää mitään. Ostettiin Veikonkoneen avajaistarjouksessa ollut PlayStation3 ja odotetaan jännityksellä milloin unohtuu joku johto/ohjainkapula Mallan ulottuville ja joudutaan ostamaan uusia.. Move -kapula olis kyllä kelvannut leikkikaluksi kesken pelin!

Huomenna taas Tmi Kekäläisen järjestämälle pentukurssille Keravalle. Suunnitelmissa olisi aloittaa myös jokin kurssi Masseterissa Helsingissä Jami-veljen kanssa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti