keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Kuulumisia

Eipä tässä kyllä mitään erikoista ole viikon mittaan tapahtunut. PAITSI

Sunnuntaina käytiin Kaapon ja Mallan kanssa taas lenkillä ja sittemmin uimassa. Malla viihtyy vedessä to-del-la hyvin, me jo luultiin että se oli jäänyt pohjamutiin jaloistaan kiinni kun ei hievahtanutkaan ojasta, ja katseli meittiä kaulaansa myöten vedessä. Joessa tyttö kävi myös porskuttemassa, myös ihan ilman mitään heittoja/noutoja. Halusin kokeilla sitäkin meneekö tuo ilman mitään suurempaa kannustinta sinne oma-alotteisesti! Tennispallo palautu Antille käteen asti monta kertaa! Siinä missä Kaapo painelee vedessä menemään kuin höyrylaiva, Mallan meno etukäpälillä läpsyttelyineen muistuttaa ennemminkin siipiratasalusta. Sitten kun jotakin on suussa uidessa, niin uima-asento ja tapa korjaantuu samantien.

Maanantaina käytiin Leppisillä moikkaamassa Varro-iskää (ja pikkusen Ringaa ja Jimiä) ja otettiin Mikan ja Riikan kanssa vähän treeniä herra Variksen kanssa. Malla on todella häiriöherkkä huonon, pennulle tyypillisen ja ehkä vähän tollerimaisen lyhytjänteisyytensä ja keskittymishäiriönsä takia, mutta minimoidulla häiriöllä vaakku tarkkui mukaan ja koira kantoi pitkät matkat sitä mielellään ja haki aivan kuin vanha tekijä :) Treeniä toki tarvitaan vielä, ja täytyy alkaa ottamaan säännölliseen viikkorytmiin tuo vaakuttelu ja vaakun kantaminen, mutta itselleni jäi ihan positiiviset fiilikset meidän treenien jälkeen! Ja niin jäi myös Mallalle, ja sehän se on tärkeintä.

Leppisillä käydessä nähtiin myös Catia, joka toi vaakkuja Riikalle ja Catin auton peräkontissa mukana tullut Taiga-mummo palautti meidän pikku prinsessaa myös takaisin ruotuun. Vetreä vanhus! :) Catista sainkin kätevän aasinsillan, käykääpä tuolta oikean laidan linkkirivistä katsomassa Nauruparran uudistuneet webbisivut! Sitten jos valmistumisen jälkeen jään ns. työttömäksi (mistä ei pitäisi kyllä tämänhetkisen tilanteen perusteella olla huolta) niin alan väsäämään webbisivujen leiskoja muillekin tahoille. Tai perustan firman ja palkkaan muut tekemään ja itse vain organisoin..

Eilen ei tehty mitään. Mutta tänään ois suunnitelmissa käydä Porvoossa mätsäreissä! Jos mä nyt en ole liian väsynyt ja Jos mä nyt löydän paikanpäälle. Jami ois sielä kans! Jampsteri ois tulossa meille hoitoon ens lauantaina <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti