sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Kolomen viikon agitreenien tiivistelmä

Anne-Maria Riihimäki on vetänyt meille kolme viimeisintä treenikertaa.

Käytännössä nämä treenit ovat olleet juuri sitä mitä ollaan aloittelevana koirakkona kaivattukin, eli esteosaamisen ja radanluvun perusharjoituksia.

Parilla viime kerralla ollaan otettu keppejä sellaisella harjotusvekottimella jossa kepit on kallellaan oikealle ja vasemmalle vuorokepein. Hienosti Malla on näistä harjotuksista selvinnyt kun on avustettu hihnan kanssa ja estetty siten väärä tapa, mutta pujottelu unohtuu samantien ilman vastusta ja koira kiertäisi koko kepit :) Treeniä treeniä, sitä tarvitaan! Kotiharjoituksiin olen keksinyt soveltaa suksisauvoja, mutta aika on ollut rajallinen näitä harjoituksia ajatellen.

Hyppyjä ja erilaisia ohjauksia on tullut myös tehtyä, uusimpina mm persjättö on kokeiltu :) Suurin ongelma taitaakin olla ohjaajan malttamattomuus ja lähden herkästi kaahottamaan koiran perässä pitkin kenttää, kun pitäisi vain malttaa keskittyä kunnollisiin ohjausksiin ja pitää rytmi, niin ei tulisi sitä kiirettä.

Oma haasteensa on tullut myös Mallan valeraskaudesta, kun koira haihattelee vähän omissa jutuissaan ja unohtuu mm. haistelemaan. Mutta osa tästä haistelusta perustuu jo ihan siihen , ettei koira jaksa niin montaa toistoa kuin ohjaaja kaipaa. Jospa se toistokestävyys tulisi osaamisen ja hormonitoiminnan normaalisoitumisen myötä (ja ehkä ohjaajan taitojen?).

Riika on myös aikonut meille muutamat treenit vetää, mikä on ihan super juttu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti