sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Hyvinvointiviikonloppu

Kylläpäs on taas paljon päivitettävää, joten päätin jakaa asiat omiksi postauksikseen.

Tämä teksti kertoo Hyvinvointiviikonlopusta
Edeltävä teksti kertoo Helleviikon treeneistä käsittäen agsat ja tokot
Ensimmäisenä postauksena julkaisin kertomuksen Nome/Nou -treenailuista

Nyt on ollut varsinainen hyvinvointiviikonloppu!

Perjantaina Malla kävi paikallisella koirahierojalla (jonka tällä kertaa valitsin läheisyyden takia, en niinkään suositusten perusteella) ja kokemus oli vallan mainio. Malla rauhoittui ja nautiskeli alusta alkaen ensikertalaiselle epätyypilliseen tapaan, oli kuulemma hierojallekin mukava kokemus! Sain myös hyvin ohjeita omatoimiseen venyttelyyn ennen treenejä sekä erityisesti treenien jälkeen tehtäväksi. Jumituksia löytyi hieman etujalkojen lapojen sekä selkärangan viereltä mutta ei vaikuttanut kovin pahalta ja juurikin sellaisilta mitä tulee esim tokoillessa seuruuttaessa. Koiran peitsaamiseen kävellessä hän ei nähnyt mitään ongelmaa, koska koira kuitenkin ravasi ihan nätisti. Mallan peppulihakset saivat kunniamaininnan, oli kuulemma tosi hyvin muodostuneet ja isot potkat :D Muutenkin lihakset kuulostivat hyvin kehittyneiltä ja koira siis lihaksikkaalta :)

Lauantai vietettiin maalaustalkoissa ja Malla sai opetella malttia narun päässä. Piki-beagle oli hoksannut edeltävänä viikonloppuna tytttö ja poikakoirien eron ja oli kaiken  aikaa haistelemassa. Kummaa kyllä Malla ei antanut lähtöjä vaan alistui ja antoi haistella, vaikka pari päivää sitten eräs "sillä silmällä katsonut"  uros koirapuistossa aiheutti taas palosireeniefektin ja esiteltiin hampaita.. Outoja noi naiset!

Sunnuntaiaamupäivä vierähti sitten vetokoirayhdistyksen järjestämällä hierontakurssilla. Kurssin ohjasi Heli Hyytiäinen, joka on koulutukseltaan eläimiin erikoistunut fysioterapeutti ja suorittanut tutkinnon myös ulkomailla. Kurssin teoriaosuus käsitteli koiran anatomiaa ja siiten miten koira käyttää kroppaansa liikkuessaan Pari tuntinen käytännönosuus käsitteli perus venytyksiä (ehkä joka perusteellisempia kuin koirahierojan antamat ohjeet?) sekä tietenkin tärkeimpien lihasryhmien hierontaan ohjeita. Ohjeet tosiaan koskettavat tervettä koiraa ja ovat lähinnä ylläpitoon soveltuvia kotihierontaohjeita, mutta uskon että näillä ohjeilla minun on helposti mahdollista seurata koiran lihasten kuntoa ja mahdollisia muutoksia..  :)

Illan päälle otettiin pienet kotihierontasessiot (kurssilla ehditiin käsitellä vain toinen puoli niin hoidin iltalenkin jälkeen toisen kyljen) ja tutustuttiin hammasharjaan :D katsotaan tuleeko hampaiden hoidosta tuolla vehkeellä mitään vai investoidaanko apteekin/eläinlääkäriaseman tarjontaan muista "plague off" -tuotteista.. Hammastahna ei saanut kovin mainiota ensireaktiota aikaan mutta kinkun kanssa sekin alkoi maistumaan.. :D

Nome-hommia

Mallan kanssa kesän yhdeksi projektiksi olisi nyt tarkoitus ottaa nome/nou -koulutukset. Luulen että homma menee ihan puuhasteluksi, mutta olisihan se mainiota saada hessu ihan taipparikuntoon. Stressiä/paineita en aio asiasta ottaa - se kun tahtoo loppuviimeksi syödä motivaatiota. Fakta kun on se, että meillä on oikein mainiot treenimaastot suoraa ulko-ovesta ulos mentäessä, niin johan se olisi hullua jättää käyttämättä! (etenkin, kun lähitulevaisuudessa lähimaastot rakennetaan täyteen asuinalueemme laajentuessa)

Helatorstaina osallistuimme Ainstainien nome/nou koulutukseen jonka veti Heidi Vuoria, kaikki osallistujat Mallan serkkuja! Ryhmää vähän jaettiin eri koiratyyppien perusteella ja Malla yllättäen oli ADHD kokoonpanossa Friidun ja Myyn kanssa. Myy ei tosin ollut ADHD, muuten vain juoksuissa :)

Treenit järjestettiin Kirkkonummella, ja paikalla piti olla suhteellisen aikaisin, joten aamun eka harjoitus oli käydä lenkillä. Siitä sitten jatkettiin nome-tokolla. Heidi näytti muutaman hyvän malttitreenin, antoi ihan loistavia vinkkejä nome-seuruuttamiseen ja lainasi pilliä jotta saatiin tehtyä luoksetuloharkkari nome-tyyliin :) Pahin ongelma Mallalle näistä oli seuraamisen kanssa, koska otti tosi paljon häiriötä muista ihmisistä jotka olivat paikalla. Kontaktiharjoitus oli myös hyvä - koiralta vaaditaan kontaktia kun se on edessä: tämä olis meille ehdottoman tärkeä saada vahvaksi ihan vain jotta saadaan ylimääräset puuhastelut koiran ns. vapaanaolon aikana.

Damilla tehtiin pari noutoa eteenlähetyksenä siten, että vein sen paikalle ilman koiraa. Ensimmäinen nouto ei mennyt niin hyvin kuin olisi voinut mutta sen kuulemma saattoi laittaa nuoren koiran purkamisen piikkiin.. Toinen nouto oli paljon nopeampi ja suoraviivaisempi - mallikappale :)

Ohjeeksi saatiin tehdä paljon malttia, vaikka Malla olikin hiljainen ja suht-koht-rauhassa muiden koirien puuhastellessa.

Lopuksi Malla sai omalla vuorollaan tehdä lintutreenin. Metsässä oli piilotettuna varis ja lähetin koiran matkaan. Aikansa etsittyään lintu saapui metsästä mutta putosi väkijoukon edessä ja koira siirtyi "moikkailemaan" kaikkia unohtaen koko linnun. Pikkusen houkuteltuna se lintu sitten lopulta löytyi ja loppuviimeksi palautui käteen.  Koira tosiaan otti vain hirveän häiriön ihmisistä.

Tosi kivat treenit oli ja Mirka hoiti ruokahuollon tosi hienosti (hyvää mokkapalaa nom nom <3)

Helleviikon treenitynkää

Kokeen jälkeen ollaan otettu varsin rennosti treenirintamalla. Kyllä huomaa koko koirakosta että paineet katosi ja kentällä on ihan mukavaa hinkkailla yksityiskohtia ja miettiä liikkeitä kokonaisuutena kuntoon. Erityisesti nyt työn alle tulee tuo viime viikonlopulla nollautunut paikkamakuu, pääasiassa liikkeen korjaukset tapahtuvat vielä mun pään sisällä mutta eiköhän niitäkin aleta tuomaan käytäntöön kunhan suunnitelmat ovat selvät!

Tiistaina oli Korrin yksilötreenit; Malla oli ihan fiiliksellä mukana mutta valitettavasti tämä fiilis sitten johti nenän käyttöön ja hommat lässähti tehtäväpisteillä siihen. Jostain syystä vaati myös tosi paljon palkkausta että saatiin liikkeet menemään mallikkaasti? Aika jännä, mutta luulen sen liittyvän lauantain kokeeseen jossa hömpöteltiin kokonainen ALO luokka ilman palkkaa :D

Riitalta sain muutamia hyviä ajatuksia ja vinkkejä minkä avulla lähteä tuota paikkamakuuta rakentamaan ja saamaan varmemmaksi. Joten ko. liikkeestä unohdetaan nyt kisanomaisuudet ja lähetään rakentamaan vähän toisenlaiselta pohjalta paremmaksi ja varmemmaksi.

Toisena liikkeenä otettiin jäävä seisominen josta napsaistiin se 5 pistettä. Tähän oli helppo ja simppeli ohje: runsasta palkkausta pelkästä pysähtymisestä. Viimeaikoina se on jäänyt vähemmälle ja siksi koira nyt valuu.. mut Hyvä! Näillä me saadaan varmasti kehitystä aikaa ja liikkeisiin varmuutta. Parin päivän päästä taitaakin sitten olla viimeinen kerta..

----------

Koiviksen tokotreeneissä otettiin kisanomainen treeni. Paikkamakuussa seisoin nyt ihan koiran edessä ja Malla oli ihan rauhassa. Näillä fiiliksillä ajattelin nyt jonkin aikaa ottaa - mahdollisesti voisi miettiä liikkeen loppuun siirtyminen kauemmas ja sen jälkeen paluu koiran vierelle, asteittaen pidentäen viipymistä kauempana. Tärkeintähän koiralle olisi saada tajuntaan, että mitään hätää ei ole ja paikalla pitää pysyä vaikka kuinka emäntä menisi kauemmaksi.. samalla tavalla luulisin onnistuvan myös sitten aikanaan siirtää avoimen luokan paikkamakuuseen ja emäntä katoaakin piiloon.

Mallan kisanomaisessa treenissä jäi mieleen melkoinen velttoilu ja ääntely! Eli Malla otti häiriötä viereisessä koirapuistossa temmeltävistä lajitovereista ja patosi sitten parhaansa mukaan liikkeitä suorittaen, vaikka halusi kovasti muiden kanssa leikkimään.. Hannis sanoikin lopuksi että Mallan kanssa voisi hyvin miettiä myös tätä sosiaalista palkkausta, kun kerta sosiaalinen on. Toki Malla suuntasi liikeiden jälkeen koirapuiston portin sijaan omalle repulle lihapullapussille ;) Mutta siis vaikka meno vähän velttoa ehkä olikin, niin silti Malla teki kohtuuhyvin töitä häiriöön nähden.

----------

Torstaina agsailtiinkin sitten Järvenpäässä. Teemana oli takaaleikkaukset ja ulkona treenailtiin. Jostain syystä koirat haistelivat kenttää kummissaan ja kävi ilmi että alueella on käyskennellyt hirvi! Käytännössä kuitenkin niin, että Malla karkasi johonkin haistelemaan ja Tiina harjoitteli ohjauksia.. meneehän se toki niinkin. Startissa koiraa oli tosi vaikea saada pysymään paikallaan, joten sitäkin pitää vahvistaa ja miettiä et miten ne kannattaa treenata ettei alkaisi varastelemaan. Noh, hajujen perässä menemisen jälkeen kaivettiin Tennispallo esiin ja annettiin ohjaajalle. Tämä aiheutti sen, että Malla juoksi mukavan suorassa linjassa (yli esteiden) vain ohjaajan luo, joka sitten heitti sen tennispallon.... Tämän jälkeen se olikin sitten se iiiiiiiiihana setä jolla on PALLO! Ja meidän treenit vähä meni häneksi :D



---------

Tässäpä kuluneen viikon treenailut.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Mallasta MEDI :)

JAU järjesti tänäviikonloppuna agilitykisat Järvenpäässä. Menin tapahtumaan töihin ja otin Mallan mukaan. Koiruus saikin vedellä tirsoja muutaman tunnin isossa lainassa olleessa kevythäkissä (kiitos Hannis!) kun allekirjoittanut toimitsi radalla ja keräsi pisamia naamaansa..

Ajoitettiin sopivasti luokan vaihtumiseen ja Ritva Herralla mittasi Mallan säkäkorkeuden kisakirjaan (jonka ostamisen mahdollisti auton hiluvarasto, unohdin lomapakon kotiin ....

Koiria oli mittauksessa kolme, joista Mallan vuoro oli viimeisenä.
Ihmettelin hetken melkoisen pientä pöytää jolle koira piti nostaa. Tuomari siinä sitten totesi että jos haluan siitä Medin, niin se täytyy mittauttaa, vaikka MEDI:ltä se hänestä näyttää.Noh... Nostin koiran pöydälle, sitten tuomari siinä vähän hääräsi ja minä kerkesin juuri ja juuri kaivaa jonkun namin koiruuden nokan eteen kun mittatikku heilui Mallan sään ylöpuolella ja tuomioksi saatiin siis Alle 43cm eli MEDI :) Saatiin kisakirja takaisin ja koira boksiin ja hyvillä mielin kentälle häärimään :)

Tästä on nyt hyvä jatkaa harrastusta, kun tiedetään se oikea kilpailuluokka!

lauantai 19. toukokuuta 2012

Röylä, Espoo TOKO ALO3 136p!

Ekat tokokisat takana ja voin sanoa että kyllä jännitti, vaikka lykkäsin stressaamista viime hetkille asti. Pahimmat tärinät tulivatkin sitten parkkipaikalla.

Valmistautuminen aloitettiin eilen; Malla joutui olemaan extrapitkän päivän (tunteja 10+) yksin ja kotiuduttuani käytiin tavanomaista pidempi hihnalenkki kylälle ja takaisin. Hihna sai olla pitkänä ja en puhunut koiralle mitään. Korjasin nyppäsyin jos lähti johonkin vedättämään ja lenkki meni ihanan rauhallisesti ja mukavasti koko matkan. Käytiin vähän ihmettelemässä myös skeittipuistoa mutta ei menty kovin lähelle, eikä koira kerennyt ottaa kierroksia. Jos jotakin koiralle puhuin (yleensäottaen vain kehuin) niin kuiskasin. Näin en ainakaan äänenkäytölläni paineista koiraa tai aseta sille odotuksia joiden täyttämisestä voisi tulla epävarmuus. Malla kuikuili koko illan kun en sano sille mitään enkä ottanut muutenkaan kontaktia koko koiraan..

Aamulla herättiin, tai siis piti herätä, varhain ja aamupalan + muun valmistautumisen jälkeen lähdettiin Alexin ja Nupun kanssa lenkille, joka sisälsi paljon uimista :) Reilussa puolessa tunnissa saatiin löysät pois ja suuntasimme Espoon Röylään koepaikalle. Sää oli tosi kaunis ja aurinko sopivan paahtava.

Saapuessamme aloitettiin Avointa luokkaa joten aikaa oli hyvin suorittaa kaikki vaaditut hommat ilmoittautumista varten. Pistin leirin pystyyn kentän laitaan ja palkkailin koiraa lähinnä rauhassa olemisesta ja kontaktista (jos tapahtui jotakin). Omasta jännityskertoimestani varmaan kertoo jotain se, että en oikeasti pystynyt tai halunnut olla ihmisten kanssa tekemisissä, omina yksinäisinä hiljaisina hetkinäkin pidättelin parkua.. itketti siis ihan kokoajan! niin kovasti jännitin.. Malla luuli että ollaan tultu näyttelyyn. Tarjosi hienosti seisomista oma-alotteisesti :D

Alokasluokassa oli 15 koiraa joten paikkamakuut suoritettiin kolmessa ryhmässä. Olimme siis 2. ryhmässä. Luoksepäästävyydestä tuli 10 ja paikkamakuusta itsestään Mallamaisesti nolla. Ensin koira jäi kivasti paikalleen mutta kääntyäessäni huomasin että pää pyöri kuin väkkärä... tiesin että nyt ei mene kovin vahvasti tämä. Ja niinhän se nousi - meni maahan - nousi taas ja tajusi  että en kielläkkään niin ei se nyt voi kovin pahasti mennä.. ja hiippaili sitten rauhallisesti maata nuuhkien minun vierelle. Tuomarikin sanoi että nyt taisi tulla vähän mammaa ikävä :D

Muusta suorituksesta mulla ei sitten ole juuri mitään muistikuvaa, joten tässäpä ne tulokset pöytäkirjasta. Jäävä seisominen meni syteen, mutta itse en huomannut ettei koira pysähtynytkään joten kaksoiskäskytys meni hukkaan (tarjosi onneksi seisomisen, et kyl se käskyn tunnisti!). Tähän vain sitten minulle sitä varmuutta.

Luoksepäästävyys.................               10
Paikalla Makaaminen..............               0
Seuraaminen kytkettynä..........               8
Seuraaminen taluttimetta.........                7
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä  10
Luoksetulo...............................               8
Seisominen seuraamisen yhteydessä        5
Estehyppy.................................             10
Kokonaisvaikutus......................             8

yht. 136p.

3. Palkinto Sija10.

Tuomari: Harri Laisi




-------------------

Veljensä Nauruparran Storm Breaker Metka ALO1 ja nimen eteen TK1! Onnea Cati :)