sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Terveisiä Kouvolasta!

Eilen käytiin Mallan, Jamin ja Nikin kanssa Kouvolassa MatchShowssa näytillä. Kouvolan kevätretki meni varsin huonoin tuloksin. Molemmat; Malla ja Niki saivat sinisen nauhan eivätkä sijoittuneet ryhmäkehissä. Malla oli pariarvostelussa kiinanharjakoiran kanssa.


Seisotuskuva @ Kouvola
Kehitystä oli kuitenkin havaittavissa! Kehässä juostiin ravilla, toki harjoitellessa kulki ihan täydellisesti - kehässä nenä välillä maassa. Ryhmäkehässä kiinnosti edelleen liikaa edellä kulkevan takapuoli.. Liian lyhyet välit. Esiintyi kutenkin suht kivasti edeltäviin kertoihin verrattuna. Kehän ulkopuolellakin osasi käyttäytyä ihan nätisti. Tuomariakin tervehdittiin tosi hillitysti edellisiin kertoihin nähden - tosin eipä tuomari tuonutkaan itseään likelle sen enempää kuin antoi kättänsä haistaa ja kysyi koiran iän, ei siis tehnyt mitään tsekkailuja sen enempää.

Ryhmäkehän palloiluthan meni pieleen sen takia, kun en kerennyt laittaa talutinta paremmin - olin vähällä myöhästyä koko kehästä. Onneksi en ollut ainoa :D

Reissu oli muuten kyllä todella mukava; aamulla vietetiin jokunen hetki Eekillä ja Jannella; Malla sai leikkiä Jamin ja Nipsun kanssa. Oli kyllä sen verran kuolainenkin, että huomasi leikkineensä :D Eerika sai myös todistaa, ettei meidän murusta lapsiportit pidättele samaan tapaan kuin Nikiä ja Jamia.. Yli mentiin liitäen! Mallalla olisi siis mahkuja Agi -puolella, kunhan perustottelevaisuus saadaan kuntoon. Ehkä tämä murkkuikä joskus loppuu...


Piti muuten sanoa, että hihnassa ollaan alettu oppia kulkemaan - Jes! Hyvä Malla!! :D
Ja kuvia tarjoillaan jälleen - olkaatten hyvät:

Malla on hyvin samannäköinen Nipsun kanssa. Jami koki pienet photoshopin ihmeet tähän kuvaan päästäkseen!

Esittäjälläkin on väliä. Koetettiin seisottaa toinen toisemme koiria, ja tulos oli ällistyttävä!

Eerika ja Malla - Malla ja Eerika (Eerikaa piti laihduttaa tähän kuvaan - u welcome :D)

Koetin seisottaa Nikiä, kun oltiin päästy takaisin Porvooseen
The keeper of 3 dogs. Toim huom. huima photoshopping tässäkin kuvassa!


Laittelen lisää kuvia kunhan jaksan niitä muokata julkaisukuntoon :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti