tiistai 8. toukokuuta 2012

MEJÄ -kurssi 4.-6.5.

Viikonloppu vierähti Askola Country Dogsin (Ohjaajina Eeki & Janne) järjestämällä Mejä -kurssilla.
Perjantaina oli parituntinen hyvin inforikas luento lajin perusteista, säännöistä ja käytännöistä aina kartan & kompassin käyttöön. Malla osallistui kurssille siis isännän kanssa, joten itse olin paikalla vain perjantain luennolla ja sunnuntaina metsässä "kokeenomaisena päivänä". Kaikki jäljet tehtiin tuoreina jälkinä, eli samana päivänä. Myös jälkien pituus oli huomattavasti lyhyempi kuin kokeissa olleet jäljet, olihan kyseessä ensikertalaiset kokemattomine koirineen.



Mallan MEJÄ työskentelystä (vähän itse näin koiraa työssä eli pääosin perustuu isännän kokemuksiin) voin sen kerran valottaa että hyvin ilmavainuista oli, eikä koiran keskittymiskyky oikein riittänyt pidempiin pätkiin. Kaadon ilmaisi kyllä hyvin (kun sen lopulta löysi) mutta ei varsinaisesti palkkautunut siitä - oli jatkamassa matkaa kun isäntäkin pääsi kaadolle asti.









"Ylituomarien puhuttelu"

(C) Eerika Korhonen
Ylläolevat kuvat ovat minun ottamiani, ja nämä allaolevat kähvelsin röyhkeästi, sori vain Eerika ;) (eli oikeesti copyright Eerika Korhonen, Askola Country Dogs) :)


Let's Go!





Kiitos hienosta kurssista, nyt sitten osaisimma treenata vähän itsenäisestikin, joten ei tarttis saada kuin aikaa ja motivaatiota ko. hommaan (Mallan kanssa kun noita töitä vissii riittäis tässäkin lajissa..)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti