perjantai 8. heinäkuuta 2011

Kyläilyä!

Pieni päivitys eilisestä. Kun saavuin töistä kotiin löytääkseni lattialle revitys, tyhjennetyn leipäpussin käytin koiran lenkillä ja sen jälkeen treenailtiin omassa pihassa pysymistä kukkien kastelun merkeissä.

Meillä on muutamien kymmenien metrien päässä lähdevesikaivo, jolta kannan kukille vettä n. 100l /kerta kun on vähän kuivempi kausi.


Malla pysyi omalla pihalla tosi hyvin ja rauhassa, ei puhettakaan että ois esm hypännyt yli :) Eli koulutus näyttää menevän perille ja luottaa hiljalleen siihen että sen laumanjohtaja tulee kyllä takasinkin heti kun kerkee. Ihan näkymättömiin en kuitenkaan ole mennyt, esm pensasaidoista näkee läpi.

Sitten isäntä kurvaskin kotiin ja lähdettiin kyläreissulle. Ensin käytiin Unkassa pikapikaa syömässä (koira joutu jäämään autoon) ja sitten kurvailtiin Antsan isän talolle. Hetken siellä palloiltuamme ja metsälenkin jälkeen käveltiinkin sitten yksien tuttujen luo moikkaamaan lapsia (1v. & 3v.)! Etukäteistietona oli, että etenkin nuorempi on ihan 'koirafani'..

Mutta niinhän siinä kävi että koira oli niin jännittävä juttu, että sitä ei uskallettu hädin tuskin koskeakkaan. Mutta koira itsessään yllätti sillä rauhallisella ja oikeasti kiltillä olemuksellaan. Tosi nätisti malttoi makoilla paikoillaan eikä alkanut häsläämään turhia. Osasi kunnioittaa myös lasten arkailua eikä kovin väkisin tunkenut iholle. Ehkä Mallasta tulee vanhempana sitten kaverikoira! Mistä sitä ikinä tietää mihin kaikkeen me vielä yhdessä ryhdytään.

Kyläilyt meni Mallalta kyllä tosi hienosti. Priima typy!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti